Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Jästipää

Kirjoitan blogiini mitä milloinkin päähän pälkähtää... Hassuttelen, purnaan, otan kantaa, vitsailen, piikittelen... Kaikki kirjoitukseni nivoutuvat jotenkin tietenkin itseeni... Minulle tämä on terapiaa ja ajanvietettä, toivottavasti tästä on jollekulle toisellekin ajankulua...

Kategoriat
Arkisto
2012
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2011
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu

Jästipään blogi

Miehenä olemisen vaikeus - osa 10: Jääkiekon MM-kisat

17.05.2012 - 23:10 / Kategoriat: Miehenä olemisen vaikeus

Matsin alkuun oli vain viisitoista minuuttia. Illan ottelu tulisi olemaan todella jännittävä. Kyse oli jääkiekon MM-kisoista. Suomi pelaisi USA:ta vastaan välieräottelun. Peli pelattaisiin toisen voittoon saakka. Häviäjän pelit päättyisivät siihen, voittaja jatkaisi mitaliotteluihin. Koko ikäni  niin pitkältä aikaa kuin vain muistin, olin katsonut jääkiekon MM-kisat ja joka ikisen Suomen ottelun. Minä rakastin MM-jääkiekkoa. Minua ei kiinnostanut SM-liiga tai NHL, ehei, vain MM-kisat ja olympialaisten jääkiekkoturnaus toivat minulle kiksejä. MM-kisoissa oli jotain aivan erityistä huumaa. Se oli tavattoman suuri urheilujuhla minulle. Minun oli pakko nähdä kaikki Suomen ottelut. Joskus minun oli pakko seurata muitakin otteluita, mikäli niillä oli erityistä merkitystä Suomen tuleville peleille MM-kisoissa. Suomen MM-ottelut olivat minulle aina suunnaton adrenaliinipiikki. Kun minä keskityin otteluun, muu maailma sulkeutui minulta. Minä en nähnyt muuta kuin valkoisena hohtavan jään, musta pienen pyöreän kiekon ja nuo Suomen kansan suuret sankarit, Leijonat, jotka uljaasti taistelivat talvisodan hengessä matsista toiseen. Sanomattakin on selvää, että vuodet 1995 ja 2011 ovat tatuoituneet sydämeeni. 1995 vuoden finaalista muistan ikuisesti Ville Peltosen hattutempun, jolla Ruotsi kaadettiin ja mestaruus varmistui. 2011 finaalissa oli niin ikään Ruotsi, joka kaatui numeroin 6-1, mutta ikimuistoisin oli semifinaaliottelu Venäjää vastaan, jossa Granlund teki taianomaisen ilmaveivimaalinsa. Silloin tuli tippa silmäkulmaan. Se oli niin hienoa ja upeaa…

 

Vielä kymmenen minuuttia ottelun alkuun… Tyttöystäväni Rustiina istui viereeni sohvalle. Olimme seurustelleet puolisen vuotta. Rustiina oli itse asiassa minun ensimmäinen tyttöystäväni. Oli minulla ollut joskus aiemminkin jotain pientä ”suhinaa” jonkun kanssa, mutta Rustiina oli ensimmäinen nainen, jonka kanssa saatoin ihan vakavissani ajatella vakiintumista. Emme vielä asuneet yhdessä, mutta olimme aiheesta jo alustavasti keskustelleet. Rustiina oli ihana ja upea nainen. Hänellä oli todella seksikkäät huulet ja viettelevä peppu. Hän oli toki myös fiksu ja huumorintajuinen. Hän oli valmistunut tradenomiksi Körttilän AMK:sta ja työskenteli Hurttilan Kirjanpito Oy:ssä assistenttina. Minä olin ensimmäisenä ihastunut hänen suloiseen hymyynsä ja hänen ihanan heleään ja raikkaaseen nauruunsa. Tapasimme täysin sattumalta kirjastossa. Törmäsimme toisiamme päin ja pudotimme sylissämme olleet kirjat. Hän oli lainaamassa Nietzschen ja Platonin filosofisia teoksia ja minulla oli Ville Peltonen Fundamentals ja Jääkiekkokirja 2010-2011. Kumarruimme kumpikin nostamaan kirjojamme ja siinä minä vielä yrittäessäni tarttua kirjaani sohaisin kädelläni hänen täyteläistä rintaansa. Pahoittelin kasvot punaisena tapahtunutta, mutta Rustiina ei ollut moksiskaan. Hän vaati minua tarjoamaan kahvit hyvitykseksi tapahtuneesta virne kasvoillaan ja niin me menimme kahville ja loppu on historiaa.

 

Viisi minuuttia pelin alkuun… Kisastudiossa Juhani Tamminen viisastelee Hannu Aravirralle. Kisastudion isäntää naurattaa. Rustiina on hiljaa vieressäni ja tuijottaa televisioruutua. Rustiina halusi jakaa kanssani tämän illan. Aluksi en ollut ajatuksesta kovin mielissäni. Rehellisesti sanoen olin onnistunut välttämään Rustiinan seuraa kaikkina muita matsi-iltoina, jotta saatoin yksikseni omassa rauhassa katsoa Suomen ottelut. Olin kuullut paljon kauhutarinoita kavereiltani, miten tyttöystävät saattoivat tuhota täysin hyvän pelin pelkällä läsnäolollaan. En koskaan oikein uskonut tätä, mutta jostain syystä hienoinen epäilys oli alkanut kalvaa sisintäni ja olin katsonut parhaakseni välttää joutumasta moiseen tilanteeseen. Rustiina kuitenkin oli sanonut minulle suoraan, että hän halusi jakaa minun kanssani minulle tärkeitä asioita. Koska hän tiesi jääkiekon olevan minulle tavattoman tärkeä asia, hän halusi jakaa kokemuksen ja olla läsnä tuossa minulle tärkeässä ajassa ja paikassa. Minä toki arvostin tätä elettä Rustiinalta, mutta siitä huolimatta suostuin tähän hampaita tiukasti yhteen puristaen. Niinpä Rustiina oli tullut luokseni ja nyt hän istui vieressäni seuraamassa MM-jääkiekkoa. Ensimmäinen varoittava merkki oli se, että hän oli varustautunut karkkipussilla ja parilla siideritölkillä. Toisin kuin yleisesti oletetaan ja millainen kuva miehistä annetaankin, niin minä en nauttinut mitään juomia tai syöminkejä MM-ottelua seuratessani. Minulla oli tähän selkeät syyt. Juominen ensinnäkin… Jos joisin, edes vähänkin (ja ihan sama onko kyse alkoholista tai ei), niin saattaisin itseni suureen riskiin joutua lähtemään vessaan kesken ottelun. Tämä ei tule kuuloonkaan. Minä en voisi mitenkään lähteä kesken ottelun vessaan, joten jos minulle tulee kova hätä kesken ottelun, olen todennäköisesti ihan kirjaimellisesti kusessa. Syöminen ei myöskään käy laatuun. Ihminen ei pysty syömään mitään äänettömästi. Syödessäni joutuisin alttiiksi melusaasteelle, joka aiheutuisi ruokailustani ja tämä voisi johtaa siihen, että selostuksesta jäisi jotain olennaista kuulematta. Sellainen riski oli niin ikään anteeksiantamaton. Syöminen sitä paitsi vaatisi jonkin verran huomiota minulta, etten nyt ihan miten tahansa sotkisi jne. joten joutuisin aina välillä siirtämään katseeni ruokaan. Jääkiekko on kuitenkin niin vauhdikas laji, että sekunnissakin voi tapahtua jotain ratkaisevaa, kuten esimerkiksi maali. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos minulta jäisi näkemättä maali vain siitä syystä, että joutuisin vilkaisemaan näkkileipääni, että eihän se kurkku pudonnut siitä päältä vain sohvalle…

 

Pari minuuttia ottelun alkuun… Mertaranta oli jo äänessä. Antsu luettelee joukkueiden kokoonpanoja ja heittää muutaman nasevan puujalkavitsin väliin. Yhden niistä olin tosin kuullut jo aiemminkin jossain edellisissä MM-kisoissa. Tuijotan ruutua tiukasti, sekunnit kuluvat ja sitten päätuomari pudottaa kiekon keskipisteelle ja ottelu alkaa…  Pulssini kiihtyy heti roimasti, ihan kuin joku olisi painanut sydämen kaasupolkimen pohjaan. Otsani rypistyy ja ohimon verisuonet nousevat tykyttäen pintaan. Silmäni ovat kuin naulittuina ruutuun. Harmonisen hetkeni rikkoon risahtava ääni… Vilkaisen nopeasti sivulle ja huomaan Rustiinan avanneen karkkipussin. Pussi rapisee melkoisesti. Se häiritsee selkeästi keskittymistäni otteluun. Yritän kestää. Rapina muuttuu kovemmaksi, mutta jollain tavalla kirkkaammaksi. Rustiiina otti pussista paperiin käärityn karkin. Voi helvetti, hänellä on pussillinen paperiin käärittyjä karkkeja. Eikö hän voinut ostaa sellaisia, jotka eivät ole kääritty papereihin? Rustiina saa käärön auki ja laittaa karkin suuhunsa. Hyvä, ajattelin, ehkä hän on nyt jonkin aikaa hiljaa. Amerikkalaisilla oli melkoinen hässäkkä Suomen maalilla, mutta onneksi Suomen maalivahti onnistui torjumaan jenkkien yritykset. Aloitus Suomen puolustuspäästä. Paperikääröjen ääniä ei enää kuulu. Olen tyytyväinen. Saman tien tyytyväisyyteni muuttuu ärsyyntyneisyydeksi. Alkaa kuulua maiskutuksen ja massutuksen ääniä. Kosteita losahduksia ja imaisuja, kun Rustiina imeskelee suussaan olevaa karkkia. Vilkaisen häntä hieman närkästynyt ilme kasvoillani. Rustiina ei huomaa ilmettäni, hän tuijottaa ruutua huumaantuneena. Hänkin ilmeisesti nauttii jääkiekosta. Voi kunpa minäkin saisin nauttia. Massutus alkaa todella käydä hermoilleni. Samalla Suomen joukkue pääsee hyökkäämään kolmella kahta vastaan. Todella tiukka tilanne. Suomi pääsee yrittämään maalia. Upea hyökkäys! USA:n maalin tolppaan kilahtaa kiekko. Helvetti kun oli maali lähellä. Riemuni katkaisee rouskutus. Rustiina päätti sittenkin pureskella karkkinsa. Miten hän osaakin pureskella noin julmetun äänekkäästi? Tajuaakohan hän lainkaan, että hän häiritsee ihan tosissaan minun lätkänautintoani? Pitäisiköhän minun sanoa hänelle siitä? Jos hän tuota menoa jatkaa, niin pakkohan minun on jotain huomauttaa. Mahtaakohan hän pahastikin loukkaantua siitä, jos huomautan häntä. Maali! Mitä helvettiä? Kuka teki? Mitä tapahtui? USA meni perkele 1-0 johtoon! Ja minä missasin koko tilanteen, kun ajatukseni harhailivat Rustiina karkkien syönnissä… Pakko minun olisi sanoa jotenkin tuosta, eihän tästä muuten mitään tule…

 

-       Kuule Rustiina?

-       No mitä?

-       Tuota… minä haluaisin vähän sanoa yhdestä asiasta, ethän pahastu?

-       En tietenkään. Anna tulla vaan? Mitä sinulla oli mielessä?

-       No kun tuo sinun karkinsyönti hieman häiritsee?

-       Ai jaa? Niin tietysti! Voi anteeksi kauheasti! Olenpa minä hölmö. En ollenkaan ajatellut, että nuo karkkipaperit rapisee… Mut hei, ei se mitään, minä laitan nämä karkit pois. Parempihan se on kun en söisi näitä, nehän vaan lihottaa…

-       Voi kiitos! Ethän varmasti suuttunut tai mitään?

-       Ei ei! Olet ihan oikeassa. Minuakin ärsyttää, jos yritän johonkin keskittyä ja joku sitten rapisuttelee vieressä jotain… Mun moka! No hard feelings!

Rustiina hymyili minulle ja antoi minulle suukon poskelleni. Suomella oli jälleen hyvän näköinen hyökkäys menossa. Suomen joukkue pyöritti pahan näköisesti peliä USA:n puolustuspäässä. Jenkit eivät saaneet millään kiekkoa pois Suomelta. Suomalaiset pääsi laukomaan muutaman hyvän kudin maalia kohti, mutta USA:n molari onnistui torjumaan kaikki. Aloitus USA:n puolustuspäädyssä. Rustiina nousi sohvalta ja käveli keittiöön. Pian hän tuli takaisin siideripullon kanssa. Peli lähti uudelleen käyntiin. Suomalaiset jälleen saivat hurjan pyörityksen päälle USA:n päädyssä. Mistä tuo ähinä kuuluu? Vilkaisin viereeni ja huomasin, että Rustiinalla oli vaikeuksia saada siideripullon kierrekorkkia auki. Suomalaiset yrittävät laukoa maalia kohti, mutta ei ota onnistuakseen. Jenkit eivät onneksi kuitenkaan saa kiekkoa pois omalta alueeltaan. Ähinä vain kasvaa. Rustiina yritti naama punaisena avata siideri pulloaan. Nyt on hyvä paikka. Suomalaisilla on tosi hyvä maalitilanne, mutta kiekko menee ohi… Pyöritys kuitenkin jatkuu yhä.

-       Hei anteeksi, mutta voisitko sä auttaa? Tää korkki on varmaan jäänyt jotenkin jumiin tai jotain. Mä en saa millään tätä auki…

Jostain kummasta mieleeni nousi ankara vitutus päälle. Eikö se nyt helvetti saa yhtä siideripulloa auki?

-       Toki kultaseni. Annahan kun minä yritän…

Otin siideripullon käteeni ja yritin korkkia auki. Se oli todella tiukassa. En meinannut saada millään sitä auki. Väänsin kaikin voimin naama punaisena ja yhtäkkiä kuului pelastava sihahdus. Valitettavasti vain sisältö pyrki pullosta ulos sillä samalla sekunnilla. Minun piti äkkiä kiertää korkkia uudelleen kiinni, koska ehdin saada paidalleni pikkuisen lirauksen siideriä korkin alta tulleessa suihkussa.

-       Maali!!! Näitkö sinä?! Suomi tasoitti!!! JEEE!!!

Voi vittu!!! Enhän minä mitään nähnyt, kun minun piti pelleillä tuon vitun siideripullon kanssa…

-       Voi harmi.. Enpä kultaseni nähnyt sitä maalia, mutta hienoa, että Suomi tasoitti.

Joskus yllätän itseni. En muista koska viimeksi olen onnistunut hillitsemään itseni niin täydellisesti.

 

Sain pullon lopulta auki niin, että sen sisällyskin pysyi pullossa. Rustiina otti pullon ja siemaili sitä. Pian vierestäni alkoi kuulua outoa vihellyksen ja solinan sekoitukselta kuuluvaa ääntä. Rustiina leikitteli suussaan olevalla siiderillä. Nähdessäni minun tuijottavan häntä Rustiina lopetti ja nielaisi suussaan olevan siiderin, jonka jälkeen hän pienen kikatuksen säestämän pyyteli anteeksi ajattelemattomuuttaan. Ensimmäisen erän viimeiset minuutit olivat menossa. Tilanne oli Suomelle 2-1? Mitä helvettiä? Missä hiton vaiheessa Suomi oli tehnyt toisen maalin? Kysyin Rustiinalta Suomen toisesta maalista, mutta ei hänkään ollut huomannut sitä? Miten tällaista saattoi tapahtua? Tai kyllähän minä tiesin… Lätkämatsi olisi pitänyt katsoa ihan yksikseen. Omassa rauhassa. Nyt olin missanut jo kolmesta tehdystä maalista kolme. Yritin listata mielessäni kaikki Rustiinan hyviä puolia ja niitä asioita joista hänessä pidin, etten olisi menettänyt malttiani. Ensimmäisen erän viimeinen minuutti oli käynnissä. Suomella oli aivan hurja pyöritys menossa USA:n päädyssä. Kolme laukausta maalia kohti, mutta ei tullut lisää maaleja. Summeri soi. Ensimmäinen erä on päättynyt. Kisastudio tulee ruutuun näkyviin. Juhani Tamminen naureskelee Hannu Aravirran kanssa. Kisastudion juontaja yrittää olla huumorissa mukana, mutta selvästi huomaa, että kaveri ei tajua alkuunkaan mille valmentajasuuruudet naureskelevat. Juontaja alkaa kysellä kommentteja vierailtaan ottelun maaleista. Hyvä juttu. Ne näyttävät kaikki maalit uudelleen, niin voin nyt nähdä miten ne oikein syntyivät. Juuri kun ensimmäisen maalin syntyä alettiin näyttämään, kanava vaihtui. Yhtäkkiä ruudussa olikin Teri Hatcher ja Vanessa Williams. Mitä helvettiä. Vilkaisin sivulleni ja Rustiina joi siideriään kaukosäädin kädessään.

-       Hei! Miksi sinä vaihdoit kanavaa?

-       No nythän on erätauko? Eihän sieltä mitään järkevää silloin tule?

-       Minä halusin nähdä ne maalit?

-       No etkös sinä juuri katsonut sitä matsia missä ne tehtiin?

-       Katsoin, mutta en minä nähnyt niitä maaleja… Vaihda takaisin!

-       No ihan kohta, mutta minä äkkiä vilkaisen teksti-tv:stä millaista säätä luvattiin huomiseksi. Katsos kun minä ajattelin mennä pyörällä huomenna töihin…

Tässä kohtaa koin jonkin sorttisen romahduksen. En enää kestänyt. Minulta oli pilattu täysin yksi erä helvetin hyvää MM-jääkiekkoa, mutta kahta seuraavaa erää minulta ei enää pilattaisi.

-       Ja nyt Rustiina! Sinä lähdet täältä helvettiin ja vähän äkkiä! Nyt perkele jätät sen kaukosäätimen rauhaan ja lähdet kotiisi niin nopeasti kuin pystyt ja annat minun katsoa lätkäni rauhassa! Ala vetää!

-       Mitä? Mitä ihmettä sinä nyt?

-       Juuri niin! Ulos kodistani!

Rustiina oli ilmeisen järkyttynyt kuulemastaan. Hän nopeasti nousi sohvalta ottaen siideripullon käteensä. Minä nappasin kaukosäätimen ja vaihdon oikean kanavan päälle. Ehdin juuri nähdä miten Suomi teki 2-1 osumansa. Kuulin jotain etäistä puheensorinaa ja sen jälkeen kolahduksen, kun ulko-ovi laitettiin kiinni. Se oli suloinen ääni. Parin minuutin jälkeen saatoin uppoutua täysin rauhassa MM-jääkiekkoon… Tekisipä Granlund jälleen ilmaveivimaalin, se olisi tosi mahtavaa…

Naapurini on Elvis Presley!

13.05.2012 - 21:21 / Kategoriat: Proosaa ja fiktiota

Olen täysin varma, että naapurini on Elvis Presley! Ihan totta! Hänen täytyy olla Elvis Presley! Kaikki täsmää täysin. Katsokaas, Elvishän ei ole kuollut. Elvis ei kuollut 1977, vaan lavasti oman kuolemansa tuolloin. Tämähän on sinänsä jo vanhaa tietoa. Elvishän oli 1977 pulska kuin merileijona, olette ehkä nähneet kuvia hänestä noihin aikoihin. Miten sitten ruumisarkussa makasi sopusuhtainen ja normaalipainoisen näköinen Elvis? Miten se on selitettävissä? Kuolinsyyn tutkinta Elviksen kohdalla oli täynnä virheitä, esimerkiksi kuolinsyytodistukseen merkityt fyysiset tuntomerkit ruumiista eivät täsmää oikean Elviksen kanssa. Outoa oli myös se, että Elviksen henkilökohtaiset tavarat ja tunnearvoltaan rakkaimmat esineet olivat kaikki hävinneet Gracelandista, kun hän oli löydetty ”kuolleena”. Miksi nämä olivat kadonneet? Koska Elvis oli jo siirtänyt nämä itse uuteen salaiseen asuinpaikkaansa, minne hän asettuisi lavastettuaan ensin kuolemansa. Lisää selkeitä todisteita on esimerkiksi se, että kukaan ei koskaan ole yrittänyt lunastaa Elviksen huomattavan suuria henkivakuutuskorvauksia. Miksi niitä ei ole yritetty lunastaa? No miten lunastat elossa olevan ihmisen henkivakuutuskorvauksia? Paras todiste on kuitenkin se, että Elviksen haudalla hänen toinen etunimensä Aaron on kirjoitettu väärin. Miksi näin? Koska Elvis oli taikauskoinen eikä uskaltanut käyttää täysin oikeaa nimeään hautakivessään. Aiheesta tehtiin aikanaan myös televisiodokumentti jossa edesmennyt näyttelijä Bill Bixby esitti mm. näitä samoja todisteita sekä nauhoitettuja äänitteitä missä kuultiin Elviksen puhetta hänen kuolemansa jälkeen. Jos Bill Bixbyn (näytteli mm. 70-luvun Hulk tv-sarjassa nimikkoroolia) kaltainen kuuluisuus on tätä mieltä, niin tottahan sen on oltava!

 

Naapurini sitten… Elvishän syntyi 1935. 50-luvun alussa Elvis nousi kuuluisuuteen ja pysyi kiistattomana viihdetaivaan kuninkaana aina 70-luvulle asti, kunnes ”kuoli” yllättäen siis vuonna 1977. Sattumoisin naapurini on alun perin amerikkalainen mies, joka muutti Suomeen 1977. Hän on myös syntynyt vuonna 1935. Aikamoinen sattuma vai mitä? Vaikka naapurini osaa varsin hyvin suomen kieltä, siitä pystyy tarkkakorvainen kuulemaan selkeän USA:n Tennesseen etelävaltiolaisen aksentin. Elvishän oli syntynyt Tupelossa, Mississippin osavaltiossa, joka on Tennesseen naapuri valtio, mutta suurimman osan elämästään Elvis asui Memphisissä, Tennesseessä, missä myös Graceland, hänen kuuluisa kotinsa sijaitsee. Vaan kuten vanhan myyntislogan sanoo, ei tässä vielä kaikki… Erään kerran satuin huomaamaan naapurini ulkovaraston oven ollessa auki, huomasin hänen vanhoja muuttolaatikoita, joissa oli lähetysosoite Memphis, Tennessee. Tämä varsinaisesti herätti minun huomioni ja epäilykseni, että saattaisin olla rockin kuninkaan naapuri.

 

Kun epäilykseni heräsi, päätin alkaa tutkia asiaa tarkemmin. Ensimmäinen luonnollinen steppi oli kysyä asiaa häneltä suoraan. Kysyin häneltä, että oletko sinä Elvis Presley. Hän esitti huvittunutta, mutta erinomaisena ihmistuntija saatoin vaivatta huomata hänen selvän vaivautuneisuutensa. Hän totta kai kiisti asian huumorin varjolla, kuten olin arvellutkin hänen tekevän. Kun jatkoin kuitenkin hänen pommittamistaan epäilyilläni hänen olevan oikeasti Elvis Presley, hänen ärsyyntyneisyytensä paljasti hänet. Siirryin tutkimuksissani toiseen vaiheeseen, joka tarkoitti hänen taustojensa selvittämistä. Se olikin todella mielenkiintoista. Pystyin melko vaivattomasti saamaan selville hänen elämästään Suomessa aina vuoteen 1977 asti, mutta kun yritin parinkin USA:laisen yksityisetsivän avulla selvittää, mitä naapurini oli tehnyt ennen vuotta 1977 USA:ssa, jäljet päättyivät kuin seinään. Etsivät varmistelivat minulta moneen kertaan naapurini nimeä ja muita tunnisteita, koska vaikutti siltä ettei naapurini olisi koskaan asunutkaan USA:ssa. Tämä vain vahvisti epäilyksiäni entisestään. Suomessa naapurini oli aluksi vuonna 1977 Suomeen tullessaan perustanut musiikkiliikkeen, joka myi pääasiassa amerikkalaisia LP-levyjä ja musiikki-instrumentteja. Muutaman vuoden jälkeen hän oli myynyt liikkeensä ja päässyt muusikin opettajaksi kouluun. Viimeiset vuodet ennen eläkkeelle pääsyään, hänhän on jo 77 vuotias, hän oli opettajana rock musiikkia opettavassa opistossa. Kaikki tämä täsmäsi erinomaisesti epäilyksiini. Elvishän pystyisi varmasti melko helposti jopa hoitamaan tuollaiset roolit. Se mikä erityisesti kuitenkin herätti tässä taustassa huomiota oli se, että naapurillani oli ollut huomattavasti enemmän varallisuutta, kuin mihin hänen työllään saamansa ansiot edellyttäisivät. Hänellä oli ollut kesämökkejä siellä sun täällä ja hän oli asunut todella hienoissa ja kalliissa asunnoissa Suomena parhailla asuinpaikoilla. Hänellä oli ollut myös aina todella upeita ja kalliita autoja. Nykyisinkin hänellä on täydellisessä kunnossa oleva vaaleanpunainen 53-vuosimallia oleva avo-Cadillac sekä talvikäyttöön tuliterä Bentley. Mistä hänellä siis oli rahaa niin paljon? Hänellä täytyi olla sitä paljon jo siinä vaiheessa, kun hän muutti Suomeen 1977. Elviksellä, jos kenellä, rahaa oli paljon jo vuonna 1977.  Nykyisin hän asuun tavallisessa rivitaloyhtiössä. Kysyin häneltä kerran, että miksi hän asuu näin vaatimattomasti, kun hänellä tuntuu olevan rahaa kuitenkin runsaasti. Hän väitti, että hän on saanut autot perintönä juuri edesmenneeltä rikkaalta amerikkalaiselta sukulaiseltaan, mutta että ei hän muutoin ole mitenkään varakas. Selkeä valhe, huomasin tämän oitis hänen ruumiinkielestään.

 

Jatkaessani tutkimuksiani aloin löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka toivat lisätodisteita epäilyilleni. Eräänä päivänä keskustelin rivitaloyhtiömme erään toisen asukkaan kanssa, koska asuntoyhtiömme oli suunnittelemassa pihajuhlien järjestämistä. Tämä asukas kertoi miten joskus aiemmin, jolloin itse en vielä asunut ko. rivitaloyhtiössä, heillä oli ollut kesällä juhlat ja ne olivat olleet kuulemma todella mainiot. Hän kertoi, että Elvikseksi epäilemäni naapuri (en kertonut epäilyistäni hänelle sanallakaan),  oli ollut juhlien kohokohta, sillä hän oli esittänyt karaokea ja laulanut äärimmäisen taidokkaasti Elviksen hittejä. Tämä toinen asukas kertoi epäilleensä, että naapurini oli suuri Elvis fani ja oli opetellut imitoimaan Elvistä. Hän kertoi myös epäilleensä, että naapurini on saattanut joskus nuoruudessaan heittää jotain Elvis imitaatiokeikkoja. Ihmettelin miksi hän sellaista epäili, niin hän näytti minulle valokuvan, jonka oli ottanut noista juhlista. En ollut uskoa silmiäni. Tuossa kuvassa naapurini oli esittämässä Elvistä yllään kullanhohtoinen lamee takki, jollaista Elvis piti uransa alkuaikoina 50-luvulla (http://www.elvispresleynews.com/GoldLameSuit.html). Uskomatonta, mutta tuossa kuvassa hän selvästi esiintyi sama takki päällä. Miten ihmeessä voi siis olla mahdollista, että tuo Elviksen takki sopi niin täydellisesti hänen päälleen ja mistä hänellä se takki saattoi olla hallussaan, jos hän ei muka ollut Elvis? Nähtyäni kuvan, kysyin asiaa naapuriltani, mutta hän vain tuhahti ja löi oven kiinni nenäni edessä. Tämä oli selvä merkki siitä, että olin osunut arkaan paikkaan. Olin samalla myös osoittanut hänelle itselleen hänen olleen selkeästi varomaton. Tähän vahvistuksena tuli se, että jouduin lopulta poliisikuulusteluihin. Naapurini oli tehnyt minusta rikosilmoituksen. Hän syytti minua häirinnästä. Poliisit kuulustelivat minua ja kerroin heille epäilyistäni ja todisteistani. Poliisi ei uskonut minua ja käski minun jättää naapurini rauhaan. Tässä vaiheessa olin täysin varma, naapurini oli pakko olla Elvis. Kukaan muu ei voisi lahjoa suomalaista poliisia tällaisessa vähäpätöisessä asiassa kuin joku sellainen jolla on paljon rahaa. Naapurillani siis täytyi olla paljon rahaa käytettävissään, mutta miksi hän eläisi sitten niin vaatimatonta elämään, jos hän olisi todella rikas? No siksi, ettei hän rikkautta esille tuomalla paljastuisi Elvikseksi. Rikkaat joutuvat aina silmätikuksi yhteiskunnassa ja jos häntä kuvattaisiin lehtiin, niin äkkiä joku hoksaisi, että no helvetti Elvishän se siinä… Ovelaa, todella ovelaa…

 

Koska poliisi oli Elviksen puolella ja suojeli häntä, totesin etten voi jatkaa tutkimuksiani enää. Minulla ei ole varaa lahjoa poliisia tai alkaa taistelemaan oikeuslaitoksessa oikeuksistani tässä asiassa. Teen siis järkevämmän päätöksen ja luovutan, mutta olen täysin varma, että naapurini on rockin ELÄVÄ legenda Elvis Presley, siitä ei ole epäilystäkään. Minun on vaikea sulattaa tätä tietoa ja varmaankin juuri siitä syystä päätin tämän asian julkaista täällä internetissä. En ymmärrä miksi Elvis on päätynyt aikoinaan lavastaa kuolemansa ja ennen kaikkea miksi ihmeessä hän halusi muuttaa juuri Suomeen? Ehkä Suomi oli niin syrjäinen ja hiljainen, mutta kuitenkin sivistynyt maa, että se soi hyvän pakopaikan Elvikselle, mitä hän nyt ikinä sitten pakeni. Mutta on tämä kerrassaan todella hurja ajatus, että naapurissani asuu todellakin Elvis Presley. Miettikääpä sitä. Ai niin… Yksi todiste vielä, minkä unohdin mainita aiemmin. Naapurini muutettua Suomeen 1977, hän muutti nimensä suomalaiseksi. Hän saapui Suomeen nimellä Yelserp Noraa, mutta muutti sitten nimensä saatuaan Suomen kansalaisuuden suomalaisempaan muotoon eli hän on nykyisin Aarno Sivle. Aika järisyttävää vai mitä… ?

Pahuus...

07.05.2012 - 23:59 / Kategoriat: Yleistä hölinää
Miten ihminen voi olla niin vaikea olento? Et voi koskaan vannoa varmaksi mitään toisesta ihmisestä, et edes itsestäsi… Ihmiseen ei vain voi luottaa koskaan 100% missään tilanteissa tai missään olosuhteissa. Onneksi suurimmaksi osaksi todennäköisyydet ovat ehkä kuitenkin menneet ihmisten osalta parhain päin, mutta on niitä huonojakin esimerkkejä vaikka millä mitalla. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu missäkin vaiheessa… Ikävää, mutta totta. Ihminen pystyy niin äärimmäisen pahoihin tekoihin. Ihminen voi olla todella julma ja raaka. Ihminen kuin ihminen pystyy siihen. Joka muuta väittää, on väärässä. Oikeanlaisissa olosuhteissa, oikeanlaisessa tilanteessa, jokaisesta ihmisestä löytyy se paha puoli. Tämä on fakta. Onneksemme suurin osa ihmisistä eivät koskaan elämänsä aikana joudu tällaisiin olosuhteisiin tai tilanteihin. Onneksemme suurin osa ihmisistä ovat onnellisen tietämättömiä omista kyvyistään pahuuden saralla. Joskus kuitenkin riittää, kun löytyy yksi riittävän paha ihminen ja että hänelle syntyy ne oikeanlaiset olosuhteet ja tilanteet. Tämän jälkeen pahuus ottaa vallan ja heittää tumman varjonsa ihmiskunnan ylle joka ikinen kerta, kun näin tapahtuu. Mitä ihmettä meissä ihmisissä silloin oikein tapahtuu? Jostain syystä yksi riittävän paha ihminen onnistuu herättämään pahuuden toisissakin. Maailman historia on täynnä tällaisia esimerkkejä. Ei tarvinne hakea kovinkaan kaukaa esimerkkiä tällaisesta, jokaisellekin joka tätä juttua on tähän asti lukenut, on varmasti tullut ainakin yksi tietty nimi mieleen…
 
Itse en ole kokenut tuollaista pahuuden tunnetta saati tarvetta tehdä mitään pahoja asioita. Toki olen joskus leikitellyt ajatuksella, kuten varmasti moni muukin on. Yllättävän moni ihminen itse asiassa ajattelee tekevänsä mitä julmimpia asioita, mutta eivät koskaan todellisuudessa kuitenkaan niitä tee. Tästä oli tehty jokin tutkimuskin joskus. Jokin estää kuitenkin ihmisiä vajoamasta siihen pahuuden syöveriin ja ilman muuta hyvä niin. Miksi kuitenkaan jotkut eivät pysty kontrolloimaan itseään vai eivätkö he edes koe tarvetta kontrolloida? Ehkä pahat ihmiset eivät olekaan omasta mielestään pahoja vaan tekevät heidän mielestään täysin oikeita asioita. Onko kyse vääristyneestä arvomaailmasta vai vain erilaisesta arvomaailmasta? Mikä on oikeastaan loppujen lopuksi oikein ja väärin? Kuka sen osaa kertoa? Ja jos joku osaa sen kertoa, miksi me emme kaikki usko häntä? Aina on olemassa joku, joka ei usko. Aina on joku, jolla on eriävä mielipide. Saahan erilaisia mielipiteitä sentään kuitenkin olla? Maailmassa hehkutetaan sananvapautta. Se on kansainvälisesti tunnustettu arvo, joka yleisesti ottaen mielletään hyvänä ja jalona arvona ja periaatteena. Onko se oikeasti sitä? Onko sananvapaus hyvä asia? Oikeastihan meillä ei missään päin maailmaa ole täydellistä sananvapautta. Sananvapautta sensuroidaan enemmän tai vähemmän kaikkialla. Tätä tapahtuu myös Suomessa!
 
Liittyykö sananvapaus sitten oikeasti siihen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Jos minä vaikka julistaisin julkisesti, että minun mielestäni toisen ihmisen tappaminen millä tahansa perusteella on oikein, niin olisiko minun sanomiseni oikein vai väärin? Toisin sanoen, saisinko minä sanoa julkisesti niin? Voitaisiinko sanomiseni tulkita esimerkiksi rikokseen yllyttämisenä? Jos voidaan, niin silloinhan minä olisin tehnyt rikoksen ja näin ollen tämän asian osalta ei olisikaan sananvapautta? On paljon puhuttu ja kirjoitettu siitä, mitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa saa sanoa ja kirjoittaa ja mitä taas sitten ei saa. Vihapuhe on esimerkiksi osittain kiellettyä tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joka taas on aina kiellettyä. Rasismi on ehdottoman kiellettyä. Onhan nämä ääripään esimerkkejä, mutta todisteita siitä, että 100% sananvapautta ei ole. No, näiden esimerkkien valossa voidaankin sitten kysyä, että no onko tarpeenkaan olla 100% sananvapautta missään? Eikö ole kuitenkin hyvä asia, että tietyissä tilanteissa sananvapautta rajoitetaan?
 
Termi vihapuhe on mielenkiintoinen… Tämä on suhteellisen uusi termi tai ainakin siitä on tullut median käyttämänä muotitermi. Vaan mitä se oikeastaan tarkoittaa? Miten määritellään vihapuhe? Mistä voit tietää, milloin olet mahdollisesti syyllistynyt vihapuheeseen? En minä ainakaan osaa sanoa. Totta kai on helppo keksiä ääripään esimerkkejä vihapuheista, joissa tulkinta on täysin selkeä, mutta missä menee raja? Suomen kielessä on sanonta, että ei haukku haavaa tee. Tällähän tarkoitetaan sitä, että herjat/haukkumiset/ivailut ovat vain puheita, eikä niihin kannata suhtautua liian vakavasti. Missä vaiheessa puhe muuttuu teoksi? Jos minä esimerkiksi puhun rasistisesti olen myös tehnyt teon, jossa syyllistyn rikokseen. Puhumalla siis samalla teet asioita. Sama pätee kirjoittamiseen. Tätäkin tekstiä kun kirjoitan, joudun miettimään tarkasti, mitä kirjoitan ja miten, ettei kukaan pääse tulkitsemaan tekstiäni vihapuheeksi tai rasismiksi tai kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan. Haukku voi siis oikeasti tehdä haavan. Milloin sitten ihmisestä voidaan sanoa, että hän on puheidensa perusteella väärässä tai jopa paha? Voiko pahuuden perustella siitä mitä ihminen sanoo tai kirjoittaa? Onko ajatustensa ilmaisu merkki pahuudesta, jos ihminen ei kuitenkaan teoillaan ilmennä tai konkretisoi ajatuksiaan. Onko ilmaisu riittävä määritelmä pahalle teolle? Tästäkin on historiasta esimerkkejä, että on. Itsestään selvä esimerkki on Adolf Hitler. Hitler ei itse koskaan tappanut yhtäkään juutalaista omin käsin tai ketään muutakaan ihmistä. Hitler piti puheita. Hitler kävi neuvotteluja. Hitler suostutteli ja painosti ihmisiä, mutta hän ei koskaan itse tuottanut henkilökohtaisesti omin käsin kenellekään fyysistä tuskaa tai kipua. Silti Hitlerin sanat ja hänen ilmaisunsa saattoivat koko maailman 40-luvulla hirvittävään tilanteeseen, jonka seurauksista me kärsimme itse asiassa edelleen vielä tänäkin päivänä. On kiistatta todistettu, että Hitlerin luomat periaatteet johtivat juutalaisten joukkotuhoamiseen. Miljoonia ihmisiä kuoli tämän johdosta.
 
On helppoa todeta Hitlerin olleen paha. Hänen toimensa johtivat miljoonien ihmisten kuolemiseen. Ihmisten surmaaminen on yleisesti ottaen kaikissa yhteiskunnissa tuomittava teko. Ihmiselämän vaaliminen on yksi suurimmista globaaleista arvoista maailmassamme ja siitä syystä teot, jotka kohdistuvat ihmiselämän ennenaikaiseen päättymiseen ovat yleisesti ottaen tuomittavia. Kuitenkin on yksilöitä, joiden mielestä näin ei ole. Yhteiskuntamme tulkitsee nämä yksilöt yleensä enemmän tai vähemmän mieleltään sairaaksi. Ei ole normaalia toimia niin. On väärin tappaa ihmisiä. Tästä olemme suurimmaksi osaksi samaa mieltä. Maailmassa on kuitenkin paljon muita arvoja, joiden suhteen emme enää olekaan globaalisti välttämättä kovinkaan paljon samaa mieltä. Uskonnot hyvin usein johtavat arvojamme. Uskonnot hyvin usein määrittävät arvomme. Uskonnot ovat hyvin usein ristiriidassa keskenään. Otetaan helppo esimerkki… Kristityissä maissa yksiavioisuus on ehdottomuus. Useimmissa kristityissä maissa laki nimenomaan kieltään olemasta naimisissa useamman henkilön kanssa samanaikaisesti. Se on siis rangaistava teko. Muslimi maissa moniavioisuus on sallittua. Muslimeille on täysin normaalia, että miehellä on monta vaimoa samanaikaisesti. Kristittyjen näkökulmasta tässä on selkeä arvoristiriita. Ristiriita on hyvin selkeä, mutta se ei varsinaisesti herätä mitään vahvoja tunteita ihmisten keskuudessa. Esimerkiksi yhtään uskonsotaa tai muuta selkkausta ei ole käyty siitä syystä, että yksiavioiset olisivat halunneet kukistaa moniavioisuuden tai päinvastoin. Onko moniavioinen sitten yksiavioisen näkökulmasta paha ihminen? Yleensä ihme kyllä ei ole. Kristityt yleensä ymmärtävät hyvin, että moniavioisuus kuuluu joihinkin toisin uskontoihin ja se heille suotakoon. Muslimien kohdalla sama juttu päinvastoin. Mutta entäpä sitten koko uskonto? Vääräuskoisuus on termi, joka on sen sijaan synnyttänyt paljon sotia maailman historian aikana. Kummatko sitten ovat pahoja, vääräuskoiset joiden kimppuun oikeaa uskontoa kannattavat hyökkää, vaiko toisinpäin? Ketkä ovat loppujen lopuksi vääräuskoisia?
 
Kun tarpeeksi asioita mietitään päästään aina ikivanhaan klassikkokysymykseen, mikä on oikein ja mikä väärin? Kuka nämä osaa määritellä? Kollektiivisesti on helppoa määritellä mikä on oikein ja mikä väärin, ainakin osittain. Jokaisella maalla on lainsäädäntönsä, missä määritellään mikä on oikein ja mikä väärin. Mikään laki ei tokikaan kata kaikkia mahdollisia asioita, joten paljon jää lain ulkopuolelle määriteltäväksi. Jokaisella ihmisellä on oma uniikki näkemyksensä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos minun näkemykseni mukaan jokin tietty asia mitä mikään laki tai sääntö ei määrää on oikein ja naapurin ukon mukaan hänen erilainen näkemyksensä taas on oikein, niin kumpi on silloin oikeassa ja kumpi väärässä? Entä kuka määrittelee kuuluisan kansakunnan moraalin? Kuka määrittelee mikä on eettisesti oikein? Toki yhteiskunta määrittelee osittain näitä asioita, mutta siitäkin huolimatta jokaisella ihmisellä on oma käsityksensä näistä asioista? Miksi ihmiset eivät kokonaisvaltaisesti vain hyväksy yhteiskunnan käsitystä oikeasta ja väärästä, etiikasta ja moraalista? Moniko esimerkiksi on kävellyt punaisia valoja päin suojatien yli, kun on tullut risteykseen, missä ei näy kilometrien säteellä yhtään autoa tai muuta liikenteessä kulkijaa? Yhteiskunnan normien mukaan on väärin kävellä punaista valoa päin, mutta aika monen yksittäisen ihmisen mielestä on eettisesti tai moraalisesti oikein kävellä punaista valoa päin. Ja kummastako tässä tapauksessa on oikeastaan kyse, siitä että onko näiden ihmisten mielestä oikein vastustaa yhteiskunnan normia tällaisessa tilanteessa vai että on oikein kävellä punaista päin jos ei mitään muuta liikennettä ole näköpiirissäkään?
 
Jos ihminen siis itse määrittelee aina omat arvonsa huolimatta kollektiivisista ja yhteiskunnallisista normeista, onko ihminen paha, kun hän näiden määritelmiensä mukaan toimiessaan tekeekin yhteiskunnan määrittelemiä arvoja vastaan? Jos ihminen toimii oman arvomaailmansa mukaan, voidaanko hänen silti väittää olevan sisimmässään paha, jos hänen tekonsa eivät siis ole hänen oman moraalinsa ja etiikkansa vastaisia?

Hauskaa Wappua kaikille! :)

01.05.2012 - 12:42 / Kategoriat: Yleistä hölinää

Vapputarina

30.04.2012 - 21:09 / Kategoriat: Proosaa ja fiktiota
Vappu oli 35-vuotias yh-äiti Kempeleestä. Hän oli eronnut jo seitsemän vuotta sitten miehestään. Vappu oli aiemmin jo yllättänyt miehensä toisen naisen kanssa. Tuolloin he olivat pitkän riitaisan jakson päätteeksi sopineet ja Vappu oli sanonut antavansa anteeksi. Asia oli kuitenkin jäänyt kaihertamaan mieliä ja heidän yhteiselonsa oli ollut riitaisampaa yhä enemmän ja enemmän. Lopulta seitsemän vuotta sitten oli tullut se lopullinen niitti. Kolmas nainen oli ollut liikaa Vapulle. Vappu ei voinut hyväksyä enää sitä, se oli viimeinen pisara, olki joka katkaisi kamelin selän. Kolmas nainen oli jo pitkään ollut Vapun suosikkiyhtye ja hänellä oli kaikki Kolmannen naisen levyt. Mies kuitenkin humalapäissään oli kaatanut heidän ison CD-telineen ja ylimpänä olleen Kolmannen naisen levyt olivat pudonneet korkeimmalta ja menneet pahiten rikki. No, itse asiassa levyt olivat jääneet kyllä kuunneltavaan kuntoon, mutta kotelot menivät kaikki pahasti rikki. Ero oli tuon jälkeen väistämätön.
 
Vapulla oli 8-vuotiaat kaksospojat hoidettavanaan. Vappu oli vienyt poikansa mummilaan hoitoon, sillä Vappu oli päättänyt pitkästä aikaa juhlia Vappua. Vappu oli viimeksi juhlinut Vappua joskus parikymppisenä. Tai no olihan hän Vappua, siis itseään, juhlinut toki syntymäpäivinään joka vuosi, mutta siis Vappua viimeksi parikymppisenä. Vappu oli päättänyt mennä kaupungille yökerhoon. Vappu ei ollut Vapun lisäksi muitakaan juhlia pahemmin juhlinut baareissa tai yökerhoissa aikoihin. Yh-äitinä hän ei juurikaan päässyt juhlimaan, koska lapset olivat vielä niin pieniä, ettei heitä voinut jättää kotiin yksikseen kovin pitkäksi aikaa. Vappu oli ostanut Vappu olutta, jota hän oli jo nautiskellut muutaman. Nousuhumala jo tuntui kohtuullisen hyvin Vapun päässä. Vappu alkoi olla Vapputunnelmissa. Vappu oli ottanut valokuva-albumeja esille ja hän katseli lastensa pelikuvia. Hänen lapsensa pitivät paljon erilaisista peleistä. Vappu, osittain alkoholin herkistämänä, katseli silmät aavistuksen verran kostuneina muistoihin vaipuneena kuvia Kimblestä, Afrikan tähdestä, Fortunasta, Monopolista jne. Vappu havahtui miettimään, miksi hän aikoinaan olikaan ottanut kuvia lastensa peleistä, mutta ei enää muistanut syytä siihen.
 
Vappu huomasi kellon olevan jo melkein kahdeksan illalla. Vappu päätti lähteä Vapun juhlintaan. Vappu puki vaatteet ylleen ja soitti taksin numeroon. Numero piippasi varattua. Vappu yritti useaan otteeseen, mutta edelleen sama vastaus. Ilmeisesti takseilla riitti ajoa tuona iltana. Vappu kaatoi itselleen Vappusimaa, jota hän oli ostanut. Lapset eivät olleet tykänneet siitä. Vappu oli aikonut ostaa myös tippaleipiä, mutta hän viime tipassa leipääntyi ajatukseen tippaleipien syömisestä. Vappu oli huomannut tippaleipien vieressä munkkeja, mutta ne eivät häntä houkuttaneet lainkaan. Vappu ei ollut erityisemmin uskovainen, mutta munkkien näkeminen ruokakaupassa oli kuitenkin sen verran epätavallinen näky, että hän kiinnitti heihin huomionsa. Munkit olivat tulleet Valamosta Ouluun ja jostain syystä heidän bussinsa oli pysähtynyt Kempeleessä. Aikansa kuluksi munkit olivat tulleet kauppaan ostoksille. Vappu oli lähtenyt kaupasta ilman tippaleipiä ja munkkeja ja tullut kotiin pelkän Vappusiman kanssa.
 
Vappu yritti vielä kerran soittaa taksia, mutta edelleen puhelimesta kuului varatun äänimerkki. Vappu vilkaisi ikkunasta ulos. Siellä satoi. Vappu oli harkinnut menevänsä pyörällä kaupunkiin, mutta sade lannisti tämän ajatuksen. Vappu päätti nauttia vielä Vappujuomistaan tunnin verran, eihän hänellä ollut mikään kiire sinänsä, ja yrittää soittaa sitten taksia ellei sade loppuisi sen verran, että hän pääsisi pyörällä kaupunkiin. Vappu korkkasi Koskenkorvapullon ja lorautti sieltä roimasti simalasillisen sekaan. Vappu otti lasistaan huikan ja irvisteli kohtuullisen katkeran maun vuoksi. Vappu joi lasin kuitenkin tyhjäksi kuin mies. Vappu teki itselleen uuden drinkin, tällä kertaa säästellen kossua. Sekoitussuhde oli parempi, joten tällä kertaa Vappu onnistui juomaan irvistelemättä juomaansa.
 
Vappu mietti miten hän kuluttaisi aikaansa. Vappu avasi television, josta tuli Vappukonsertti televisiosta. Vappua nauratti hieman ääneen, kun hän hoksasi etunimensä yhteneväisyyden Vappukonsertti sanan kanssa. Vapusta tuntui, että hän alkoi olla hiprakassa. Vappu joi toisen lasin tyhjäksi ja teki kolmannen drinkin. Vappua nauratti televisiossa melkein kaikki, mitä hän näki. Yhtäkkiä Vappu keksi mielestään hauskan idean. Vappu meni lattialle polvilleen ja painoin päänsä kiinni polviin ja veti kätensä tiukasti jalkojensa alle. Tämä sai Vapun nauramaan ääneen hervottomasti, sillä häntä kovasti huvitti ajatus siitä, että hän juuri oli tehnyt Vappupallon. Vappu nousi takaisin sohvalleen ja vakavoitui hieman. Vappu ei ollut niin humalassa vielä, etteikö olisi tuntenut äskeisestä tempauksestaan hieman nolouden tunnetta. Vappu otti pitkän huikan lasistaan ja päätti sytyttää seinän vierustalla olevan senkin päälle sijoitetun kynttilän. Tunnelmaa pitäisi olla ilman muuta. Vappu sytytti kynttilän palamaan. Samalla hän horjahti seinää kohti ja seinällä roikkunut taiteellinen pajunoksista kyhätty ihmishahmo heilahti niin, että hahmon käsi osui kynttilän liekkiin ja syttyi palamaan. Vappu ryntäsi äkkiä keittiöön ja avasi siivouskomeronsa. Sieltä hän nappasi pienen käsisammuttimen ja sammutti sillä palavan käden. Vapun onneksi hänellä sattui olemaan juuri käsisammutin käsillä käden sammutusta varten, joten mitään pahempaa onnettomuutta ei päässyt sattumaan.
 
Vappu harmistui, koska tajusi käsisammuttimella sotkeneensa senkkiä, seinää ja lattiaa. Vappu päätti siivota jäljet saman tien. Noin puolen tunnin urakan jälkeen Vappu oli saanut jäljet siivottua ja kaadettua itselleen uuden drinkin. Vappua alkoi naurattaa äsken sattunut sattumus. Vappu mietti itsekseen, että Vapun viettohan oli todella juuri niin hauskaa kuin hän oli muistellutkin. Vappu joi nyt jo varsin estottomasti kossusimaansa ja humala alkoi kasvaa humisten. Humalan kasvaminen ei johtunut varsinaisesti Vapun juomisesta. Vappu oli aikoinaan ostaessaan tuon köynnöskasvinsa ostanut myös hyvin vahvaa lannoitetta ja tämän lannoitteen antama energia saavutti Vappuna huippunsa, mikä sai humalan kasvamaan humisten. No, ehkä humina on liioittelua. Vapun päässä maailma tuntui pyörivän. Vappu ei ollut aikoihin ollut niin kännissä kuin hän nyt oli. Vappu yritti jälleen soittaa taksia, mutta edelleen puhelimesta kuului varattu ääni. Sen verran Vapulla oli tolkkua vielä aivoituksissaan, että totesi olevansa jo liian tuiterissa lähteäkseen polkupyörällä yhtään mihinkään. Vappu päätti unohtaa kaupunkireissun. Miksi lähteä kaupunkiin, kun hänellä oli niin hiton hauskaa kotonakin?
 
Vapun Vappusima loppui. Vappua harmitti suuresti. Vapulla ei ollut enää mitään lantrinkia. Vapullahan oli toki maitoa ja piimää jääkaapissaan, mutta ne eivät olleet Vapun mielestä sentään sopivia sekoitteita Koskenkorvan kanssa. Vappu päätti juoda Koskenkorvaa paljaaltaan. Niinpä Vappu riisui kaikki vaatteensa pois ja tarrasi Koskenkorvapullosta kiinni, nosti pullon suun huulilleen ja kumosi kunnon ryypyt suoraan pullosta. Vappu irvisti pitkään. Koskenkorva ei Vapun mielestä maistunut paljaaltaan kovin hyvältä, joten hän puki vaatteet takaisin ylleen. Vappu kaatoi Koskenkorvaa lasiin sellaisenaan ja otti uudet huikat lasista. Vappu mietti mitä hän voisi tehdä seuraavaksi. Vappu keksi, että hän voisi soittaa ystävälleen. Vappu yritti saada puhelimestansa ystävänsä numeron esille, mutta ei onnistunut tässä. Puhelimen näyttö vaikutti erityisen sekavalta, eikä Vappu oikein hahmottanut mitä kautta hänen onnistuisi löytää numero. Vappu yritti muistella ystävänsä numeroa, mutta ei saanut sitä millään mieleensä. Lopulta Vappu luopui yrityksestä. Vappu päätti kirjoitella internetin chattiin ja pitää hauskaa siellä olevien ihmisten kanssa.
 
Vappu avasi tietokoneensa ja internetselaimen. Tämän jälkeen hän meni chat sivustolle ja alkoi seurata kirjoittelua. Vapun vuoksi siellä oli melko vähän ketään paikalla. Ilmeisesti suurin osa ihmisistä oli juhlimassa Vappua. Vappua tämä harmitti. Vappu oli usein chatissa ja siksi inhosi nyt Vappua, koska Vapun vuoksi paikalla ei ollut Vapun chattikavereita. Vappu oli pilannut Vapun Vapun. Vappu kuitenkin kirjoitteli chattiin toiveissaan, että joku hänet tunteva olisi paikalla. Kukaan ei kuitenkaan vastannut Vapun huhuiluihin, paitsi kymmenkunta nimimerkkiä, jotka osoittivat erityisen vahvaa kiinnostusta tietynlaisiin fyysisiin aktiviteetteihin. Vapun lasi oli jälleen tyhjä, joten Vappu täytti sen. Vappu päätti yrittää kirjautua joillekin uusille chat sivustoille, jos hän löytäisi uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Hän käytti mielikuvituksekasta nimimerkkiä Vappu-Vappu. Tämä ei ilmeisesti ollut muista chattailijoista kovin mielikuvituksellinen tai ainakaan mielenkiintoinen, koska juuri kukaan ei vastannut hänelle. Vappu olisi voinut ehkä ymmärtää paremmin tilanteen, jos olisi selkeästi tuossa tilanteessa nähnyt mitä oli kirjoittanut. Vapun humalatila nimittäin ei tehnyt oikeutta Vapun oikeinkirjoitukselleen, josta ei oikein tahtonut oikeasti saada mitään selvää. Muista chattailijoista tuntui varmasti varsin hämmentävältä lukea Vapun tekstiä.
 
Nopeasti Vappu luopui ajatuksesta chattailla. Vappu päätti viettää Vappua seuraavaksi sohvalla maaten ja miettien mitä hän keksisi seuraavaksi. Vappu nappasi koskenkorvapullon viereensä ja otti siitä aina tasaiseen tahtiin siemauksia. Vapusta nimittäin oli hauskaa juoda televisiosta kuuluvan biisin tahtiin. Jokaisen rummun iskun kohdalla Vappu kulautti juomaa suuhunsa. Vapun Vappu alkoi olla tässä vaiheessa laskuvaiheessa. Vappu päättyi Vapun nukahtaessa sohvalleen alleen jäänyt tyhjä koskenkorvapullo seuranaan. Vappu nukkui kohtuullisen sikeästi ja heräsi vasta aamulla kello 07:32. Vapun selkä oli julmetun kipeä. Ymmärrätte miten kipeä, jos joskus nukutte koko yön kossupullo selän alla. Vapun pää oli kipeä ja vatsassa tuntui surraavan pienehkö hurrikaani. Vappu muisteli, että samalta oli tuntunut Vappuaamut silloin joskus kauan sitten ennenkin. Paljoa Vappu ei muistanut loppuillan tapahtumista, mutta sen Vappu muisti, että hauskaa hänellä oli ollut. Vapun Vappu oli juhlittu ja arkinen aherrus taas jatkuisi. Vapun lapset tuotaisiin puolilta päivin kotiin, joten Vapun olisi pakko piristyä siihen mennessä. Vappu oli kuitenkin kaikesta huolimatta tyytyväinen. Pitkästä aikaa hän oli saanut viettää omaa itselleen varattua aikaansa ja vieläpä juhlia Vappua, ihan kumpaa tahansa sitten halusikaan tarkoittaa.

Hallitus kaatuu...

23.04.2012 - 23:43 / Kategoriat: Proosaa ja fiktiota
Elettiin poliittisesti levotonta aikaa. Sinänsä hallitus oli onnistunut kohtalaisen hyvin varsinaisessa työssään, mutta useat skandaalit alkoivat niin sanotusti ryvettää hallituksen mainetta. Tuntui, että jokainen ministeri oli jossain vaiheessa syyllistynyt ties millaisiin skandaaleihin ja nyt nämä asiat olivat alkaneet paljastua julkisuuteen.
 
Viisi-yli-puoli-kolmen uutisten toimittaja lähestyi pääministeriä. Toimittajalla oli selkeä toimeksianto. Hänen olisi saatava uutistoimitukseen pääministerin kommentit yllättäen tulleeseen tietoon, minkä mukaan hallituksen paria jäsentä epäiltiin lahjusten ottamisesta. Kyse oli tarkemmin sanoen siitä, että kyseiset hallituksen jäsenet olivat järjestäneet kohtalaisen hulppeat nimipäiväjuhlat. Näiden juhlien yhteydessä ko. hallituksen jäsenille eräät tahot olivat nimipäiväjuhlien kautta tarjonneet ikään kuin nimipäivälahjaksi ministereille vaatimattomat 497 029 euron lahjoitukset. Tarkemmin ottaen kyseessä olivat puolustus- ja ruotsalaisuusministeri. Nimipäivälahjan olivat lahjoittaneet sekä Dragsvik Soldat Sällskap rf että Suomen Lahjoittajat ry. Huhujen mukaan ministerit olivat nimipäivälahjoitustensa myötä päättäneet olla siirtämättä Dragsvikin varuskuntaa Härmään. Ministerit olivat jo julkisuudessa luonnollisesti kieltäneet tapahtuneen.
 
Toimittaja tavoitti pääministerin tämän astuessa juuri arkadianmäellä tönöttävän jyhkeän eduskuntatalon rappusia alas.
  • Herra pääministeri? Arvoisa herra pääministeri, voisitteko kommentoida muutamalla sanalla juuri esille tullutta lahjuskohua?
  • Jaahas, mitäs toimittaja edustaakaan? Olette ilmeisesti televisiosta vai?
  • Kyllä, teen juttua Viisi-yli-puoli-kolmen uutisiin tästä lahjusskandaalista… Voisitteko muutamalla sanalla kommentoida?
  • No, niin no… Mitä haluatte tietää?
  • Mikä on pääministerin oma kanta tähän asiaan? Ovatko puolustus- ja ruotsalaisuusministerit syyllistyneet lahjusten vastaanottamiseen?
  • Niin… Nythän on niin, että asia on juuri vasta tullut esille ja tässä vaiheessa luonnollisesti emme tällä hetkellä ole vielä saaneet asiaan selvyyttä niiltä osin kuin mitä tyypillisesti tällaisissa tapauksissa on pyrkimys asianomaisten toimesta saattaa selvyyteen häivyttääkseen ne sellaiset väitteet joista nyt käsillä olevassa asiassa olemme todenneet saaneemme vielä toistaiseksi täysin vahvistamatonta tietoa siitä mitä itse asiassa on tai ei ole ollut esillä niissä asiayhteyksissä mistä nyt tilanne on nähty saaneen mahdollisesti alkunsa tämän keskustelun pohjaksi, joten näin ollen tilanne on juuri sellainen ja sitä seurataan tarkasti.
  • Ööh… aivan, näin juuri… Mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy seuraavaksi? Käynnistetäänkö asian tiimoilta poliisitutkimus?
  • Kuten jo äsken vastauksessani viittasinkin, niin mahdollisesti asian selvittämisen johdosta meidän on syytä olettaa kuitenkin tässä vaiheessa kaikenlaisen spekuloinnin turhan vaikutuksen eliminoimiseksi saadaksemme vahvuuden asian jatkon edellyttämän selvittämisen määrittelemisen kartoittamiseksi vaihtoehtoisesti pitäen mielissämme kuitenkin koko ajan sen, miten voidaan kuitenkaan asiaan liiaksi vaikuttamatta olla erityisesti tässä tilanteessa erityisen valppaasti tuomalla tavoitteemme asian tiimoilta toivottuun tilaan, jolloin meidän on syytä seurata tätä kehityssuuntaan erityisen huolellisesti.
  • Selvä… juuri näin… Miten kommentoisitte julkisuudessa esille tuotuja nimipäiväjuhlia? Eikö hallituksessa herättänyt lainkaan hämmästelyä annettujen lahjojen suuruus?
  • No, tähän voisin yksiselitteisen varmasti todeta mahdollisen suunnan asiaan viitaten edellisessäkin kommentissani esille tuoman spekulaation kautta kiteyttämällä näkemystä siitä, miten asiassa edellyttäen olettamuksien mahdollisen epävarmuuden keskeyttämän tilanneanalyysin arvioinnin asteittaisen kohottamisen tulkinnan tuen saattamiseksi tavoitteiden vaatimalle tasolle.
  • Just… juuri näin… Mikä on teidän kantanne, vaikuttivatko ministereidenne saamat lahjoitukset päätökseen Dragsvikin siirtämättä jättämisestä Härmään?
  • Mahdollisesti tässä on huomioitava ensin kuitenkin ne seikat joiden perusteella voitaneen tulkita tilanteen arvioinnin kannalta vaihtoehtoinen tarkastelutarve sille, miten tuloksien vaatimusten vahvistamatta jättämisen olettamuksen sisäistämisen tarpeen tiedostamisen käytännöllisyydestä erotettuna saamatta jäänyt huomioimatta jätetty lopputuloksen kannalta selkeä vaihtoehtoisten toimintamallien vaikutusmahdollisuuksien epämääräisyys on vaikuttanut tarkastelun tavoitteellisuuksien huomioihin ja kyvykkyyteen, tulisi tarkastella aivan ensimmäiseksi.
  • Tuota… joo, selvä… kiitokset herra pääministeri näistä kommenteista!
  • Olkaa hyvä. Hyvää päivänjatkoa!
 
Ministeri kiirehti rappuset alas ja meni rappusten edessä odottavaan autoon. Auto kiihdytti nopeasti pois paikalta selvästi nopeusrajoituksia noudattamatta. Toimittaja jäi rappusille seisomaan hämmästyneen oloisena. Hetken kuluttua hän poistui paikalta Viisi-yli-puoli-kolmen uutisten toimitukseen tekemään juttua pääministerin haastattelusta.
 
Illalla uutisissa esille tuli toinenkin skandaali. Kyseinen puolustusministeri oli kuulemma lähetellyt nuorille naisille kyseenalaisia tekstiviestejä. Eräs keltaisen lehdistön edustaja, viikkolehti nimeltään ”Voi hyvää päivää” oli julkaissut muutaman tällaisen tekstiviestin. Yksi viesteistä viittasi törkeällä tavalla puutarhan hoitoon; ”haluaisin hoitaa puutarhaasi”. Ministeri oli yrittänyt väittää hyvinkin innokkaasti ja vakuuttavasti, että hän ei missään nimessä tarkoittanut viestillään oikeaa puutarhaa vaan viittasi sillä ehdottomasti viestin vastaanottaneen nuoren naisen erogeeniseen alueeseen, mutta yleinen mielipide ei tuntunut mitenkään uskovan tätä selitystä. ”Voi hyvää päivää” lehden jutussa viitattiin hyvin vahvasti ministerin pakkomielteeseen päästä hoitamaan nuorten naisten puutarhoja. Ministeri oli jopa nähty huppariin sonnustautuneena puutarhamyymälässä ostamassa sinapin siemeniä. Yleisesti tiedossa oleva asia oli, että ministerillä oli Hangossa perintönä saatu tila, jolla oli huomattavan suuri puutarha. Tästä oli nostettu vaalien aikana melkoinen haloo, koska puutarhan pitämistä pidettiin moraalisesti hyvin arveluttavana. Ministeri oli kuitenkin onnistunut vakuuttamaan tuolloin, että hänellä ei ole mitään tekemistä kyseisen puutarhan kanssa ja ettei hän ole edes käynyt siellä vuosikymmeniin.
 
Viimeinen niitti hallituksen uskottavuuteen oli se, kun pääministerin epäiltiin toimineen vahvassa krapulassa eduskunnan täysistunnossa. Silminnäkijä tietojen mukaan pääministeri oli selvästi eduskunnan istuntosalissa juonut keltaista jaffaa ja yrittänyt salaa syödä kebab annosta hoitaakseen sillä krapulaansa. Pääministeri oli myös silminnäkijähavaintojen mukaan selvästä punakampi, hänellä oli verestävät silmät ja niin sanottu kylmä hiki otsalla. Pääministeri itse väitti ulkoisen olemuksensa johtuneen vain esillä olevan aiheen rasittavuudesta. Pääministeri väitti käsiteltävän aiheen olleen hänelle henkilökohtaisesti niin tavattoman läheinen, että sillä oli selvästi jopa fysiologisia vaikutuksia. Tuolloin eduskunnassa puitiin lakia erityisen lautakasavaliokunnan nimittämisestä selvittämään Suomessa rehottavaa lautakasoilla tapahtuvaa lahjontaa korkeassa asemassa olevien henkilöiden suhteen. Pääministerin vakuutteluilta meni osittain pohjaa pois, koska ”Voi hyvää päivää” lehden internet sivuille ilmestyi amatöörin kuvaama videopätkä, jossa nimimerkki Väyry Paavonen oli kuvannut miten pääministeri eduskunnan kahvilassa istuessaan kahvipöydässä sai yhdellä henkäisyllä pöydällä olleen kukan lakastumaan. Asiaa pahensi huomattavasti myös se, että huhujen mukaan pääministeri olisi ollut edellisenä iltana juhlimassa erityisen rankasti erään helsinkiläisen ompeluseuran tilaisuudessa. Kyseessä oli pahamaineinen MC Siksak niminen ompeluseura. Tämä luonnollisesti heitti pääministerin ylle tietynlaisen negatiivisen leiman.
 
Lopulta hallituksen oli pakko erota. Skandaaleja oli liika eikä kansalaiset enää uskoneet ministereidensä selityksiä. Eduskunta antoi epäluottamuslauseen hallitukselle, minkä jälkeen hallituksen vaihto oli tosi asia. Se oli erään hallituksen häpeällinen loppu…

Itsestäänselvyyksistä...

18.04.2012 - 19:58 / Kategoriat: Yleistä hölinää
Itsestäänselvyydet voivat olla sitten joskus niin ärsyttäviä vai mitä? Varsinkin ne omakohtaisesti koetut. Tarkoitan niitä sellaisia, joissa joku tulee ilmiselvään tilanteeseen, jossa voi itse havainnoida täysin selvästi asian, mutta sitten tämä havainnointi pitää vielä erikseen kysymyksellä tai toteamuksella varmistaa ikään kuin kukaan muu läsnäolijoista nyt ei olisi havainnut samaa ilmiselvää asiaa. Miksi joidenkin ihmisten on pakko toimia näin? Selvästi jotkut ihmiset ovat huomattavan paljon alttiimpia tällaiselle kuin toiset. Myönnän, että itsekin joskus tähän sortuu, mutta kun on niitä jotka tekevät tätä jatkuvalla syötöllä päivästä toiseen.
 
Miten usein olette esimerkiksi itse kuulleet kysymyksen ”sataako ulkona”, kun olette tulleet läpimärkänä juuri sisälle? Miksi ihmisten pitääkin kysyä tätä kysymystä? Tämä lienee varmaan kaikkien aikojen yleisin itsestään selvä kysymys. Miksi muuten muista sääilmiöistä ei kysytä samalla lailla? Ehkäpä siksi, kun ei muista sääoloista oikein voi esittää itsestään selvää kysymystä vai voiko muka kysyä henkilön tullessa sisään tavallisissa vaatteissaan, että ”ai paistaako siellä aurinko”? Se jos pitää aurinkolaseja päässä ei vielä takaa täysin 100% itsestäänselvyyttä, koska nykyisin ihmiset voivat pitää aurinkolaseja päässään ihan millaisena päivänä tahansa. Siis noin niin kuin sään puolesta millaisena päivänä tahansa.
 
Muita itsestäänselvyysklassikoita on sitten vaikkapa sellaiset, kun kysytään että paljonko kello on ja siihen vastataan vaikka että se on 16:00, niin sitten todetaan että ”ai sekö on jo iltapäivä”… No, tämä toisaalta voi osoittaa kysyjän ajan ja paikan orientaatioon liittyvää havainnointi ongelmaa, jolloin voisi olla viisasta käydä lääkärin juttusilla. Sitten nämä tervehtimiset… Jos vaikka töissä tapaa jonkun täysin uuden kaverin, niin sitten sanotaan usein, että ”emme olekaan tavanneet aiemmin”. No, okei, voihan olla ettei toinen vain muista, mutta sitten kyse on niistä noloista tilanteista, varsinkin jos toinen muistaa erittäin hyvin, missä on aiemmin tavattu. Kaverit tapaavat toisensa ja toisella on jalka ja käsi paketissa, niin sitten toinen kysyy, että ”mites menee”? Tai vielä hauskempaa: ”oletko loukannut itsesi?”. ”En ole loukannut, päätin vain kokeilla miltä nämä kipsit tuntuu…”. Onnettomuustilanteissa muuten hyvin usein kysytään itsestäänselvyyksiä. Kaadut vaikka työpaikalla ja kolautat pääsi pöydänkulmaan niin, että tulee verta, niin takuulla joku tulee kysymään, että ”satutitko itseäsi”? Tai ”ottiko kipeää”? Argh… Myös silloin, kun onnettomuudessa ei satu pahasti, tulee itsestäänselvyyksiä. Kaadut vaikkapa pyörällä vain muutaman sentin päähän syvän rotkon reunalta, niin varmasti joku tulee sanomaan, että ”olisi muuten käynyt huonosti, jos olisit pudonnut tuon reunan yli”. Ihanko totta? Olisiko tosiaan siinä käynyt huonosti?
 
Yksi itsestäänselvyyden alalaji on toistaa juuri toisen sanoma asia. Esimerkiksi jos toinen sanoo vaikkapa että ”televisiosta tulee tänään se jääkiekkomatsi”, niin sitten toinen toteaa, että ”niin, tänään tulee televisiosta se jääkiekkomatsi”. Niin kuin miksi se pitää toistaa? Tai jos kaksi henkilöä tulee kertomaan kolmannelle jotain asiaa… Ensimmäinen selittää kolmannelle: ”päätimme juuri kokouksessa, että pidämme juhlat sitten 13. Päivä”. Toinen heti perään selittää kolmannelle: ”Niin juuri, pidämme juhlat tosiaankin 13. Päivä”.  Miksi pitää toistaa? Ei ihmiset noin pääsääntöisesti tyhmiä kai ole? (ehkä ovat, en tiedä oikeasti ihan varmuudella)
 
Tutkimukset ovat joskus typerän itsestään selviä. En voi käsittää miten sellaisiin voidaan myöntää jotain valtion, virastojen tai oppilaitosten varoja. Olisitteko te myöntäneet rahoitusta näihin tutkimuksiin… Tutkittiin urheiluseurojen vaikutusta ihmisten liikuntatottumuksiin ja lopputuloksena todettiin, että urheiluseurat edistävät ihmisten liikuntaharrastusta? Oikeinko tosi? Toinen oikein loistava oli sellainen, missä oli tutkimusten jälkeen todettu, että kun peliautomaateille oli tullut K-18 ikäraja, niin oli voitu todeta alaikäisten peliautomaattipelaamisen selkeästi vähentyneen? Mikähän kumma siihenkin mahtoi oikein olla syynä… USA:ssakin sitä osataan (itse asiassa varmaan paljon enemmän kuin muualla maailmassa?). Siellä oli tutkittu lasten leikkimistä ja sitä miten sukupuolierot vaikuttavat lasten leikkimiseen. Tutkijat olivat loppuraportin mukaan todella hämmästyneitä siitä, että tutkimuksen mukaan vaikuttaisi siltä, että pojat leikkivät mieluummin autoilla ja tytöt nukeilla…
 
Sitten ne mediassa olevat ärsyttävät itsestäänselvyydet. Aikanaan Pohjanmaan YLE:n aluetoimituksessa oli eräs urheiluselostaja, joka ikävä kyllä päästettiin aina välillä ääneen kommentoimaan television Urheiluruutuun Pohjanmaan urheilutapahtumia. Tältä kaverilta sitä kuuli niitä helmiä, kuten esimerkiksi ”seuraamme autokilpailua jossa ajetaan kilpaa autoilla” tai että ”voittaja tulee nähtävästi ensimmäisenä maaliin”… Näitä ei voi tämän enempää kommentoida. 

Sähköpostimerkkiyhdistys...

15.04.2012 - 23:16 / Kategoriat: Proosaa ja fiktiota
Rehve Stamppi oli Suomen sähköpostimerkkiyhdistyksen eli SSP:n puheenjohtaja.  Rehve oli itse asiassa yhdistyksen perustajajäsen. Yhdistys oli saanut alkunsa joskus 90-luvun puolivälin jälkeen, kun sähköposti alkoi yleistyä Suomessa. Rehve oli tuolloin innostunut asiasta. Hän oli pitkään kerännyt perinteisiä postimerkkejä ja hän tiesi niistä lähes tulkoon kaiken. Hän yritti löytää kokoelmaansa harvinaisuuksia, ei rahallisen arvon vuoksi, vaan pyyteettömästi pelkästään siitä syystä, että hän suorastaan rakasti postimerkkejä ja postimerkkeilyä. Tämä oli hyvin pitkälti syynä myös sille, että Rehve oli 50 iästään huolimatta vielä poikamies. Kun Rehve sitten oli kuullut sähköpostista, tutustumatta siihen kuitenkaan sen tarkemmin, päätti hän perustaa SSP:n. Tuolloin Rehve päätti olla nimittäin kerrankin ajoissa paikalla ja ensimmäisenä, ikään kuin pioneerina, luomassa jotain ihan täysin aivan uutta. Rehve nimittäin oletti, että jos oli kerran olemassa sähköpostia, niin tottahan niille löytyy myös sähköpostimerkkejä ja mikäs olisikaan sen hienompaa kuin alkaa keräilemään sähköisiä postimerkkejä. Suomessahan tunnetusti melkeinpä mille tahansa asialle pystyy perustamaan yhdistyksen, joten eipä maistraatti kysellyt sen kummemmin yhtikäs mitään, kun rekisteröi SSP:n ry:ksi. Luonnollisesti sitten jälkeenpäin Rehvelle selvisi, ettei mitään sähköpostimerkkejä olekaan. Tämä meinasi latistaa yhdistyksen toiminnan heti alkuunsa. Rehve oli kuitenkin hyvin kekseliäs mies aina välillä ja niinpä yhdistyksen toiminta-ajatusta muokattiin hieman uuteen uskoon. SSP muuttuikin yhdistykseksi, joka tavoitteli sähköpostimerkkijärjestelmän kehittämistä ja luomista sähköpostijärjestelmiin. Rehve sai houkutelluksi omalaatuiseen yhdistykseensä kaiken kaikkiaan nelisenkymmentä jäsentä, joiden kanssa he pitivät aina silloin tällöin yhdistyksen iltakokouksia, jossa suunniteltiin parhaita keinoja saada sähköpostimerkit käyttöön. SSP:n edustajat pian totesivat ettei se voisi koskaan toteutua ellei valtiovalta olisi ajatuksen takana, koska sellainen muutos sähköpostin käyttöön vaatisi varmasti jonkinlaisen lain taakseen. SSP:n jäsenet nimittäin ovat tiedostaneet, että heidän pitäisi päästä päättäviin elimiin, jotta pääsisivät tekemään lakialoitteita ja jopa äänestämään lakien puolesta niin, että sähköpostijärjestelmä saataisiin Suomeen. Niinpä joka ikinen vuosi, kun eduskuntavaaleja ollaan järjestämässä, SSP:n jäsenet pyrkivät ehdokkaiksi eri puolueiden kirjoilla. Toistaiseksi kuitenkaan kukaan jäsenistä ei ollut vielä päässyt edes ehdokkaaksi asti. Aika pitkälle aktiivinen toiminta SSP:ssä on ollut ainakin useimmissa tapauksissa se suurin syy, miksi ehdokkuutta puolueet eivät ole myöntäneet.
 
SSP:llä oli useitakin ideoita millainen sähköpostimerkki voisi olla. Eräs ajatus oli, että käytettäisiin kuvatiedostoa, jossa olisi kuvattu ihan perinteisen postimerkin näköinen kuvio sahalaitoineen ja postin… anteeksi Itellan… logojen yms. mukaisesti. Nämä olisi tietenkin kopiosuojattuja kuvia ja niitä voisi lunastaa vain niitä myyvien valtuutettujen webbisivujen kautta. Maksu hoidettaisiin pankkikortilla tai asiakas voisi sopia suoraveloituksestakin tiettyjen toimittajien kanssa, ainakin Itellan kanssa. Itella voisi järjestää mahdollisuuden rekisteröityä asiakkaaksi, jolla olisi oma asiakastili Itellan järjestelmissä. Sieltä voisi sitten asiakastilinsä mukaisesti ostella sähköpostimerkkejä. Rahaa tilille voisi siirtää oman webbipankkinsa kautta. Sitten kun sähköpostimerkki liitettäisiin sähköpostin liitteeksi, jota ilman sähköpostia ei voisi luonnollisestikaan lähettää, sähköpostiohjelma lisäisi sähköpostimerkkikuvatiedostoon ”leimattu” merkinnän, joka osoittaisi, että sähköpostimerkki on käytetty. Sitä ei sen jälkeen voisi enää käyttää uudelleen. Samalla järjestelmällä pidettäisiin huoli siitä, että kaikki merkit olisivat yksilöllisiä sen jälkeen, kun ne on leimattu. Järjestelmä toimisi hienosti. Sen jälkeen ihmiset ostaisivat aina sähköpostimerkin, kun haluaisivat lähettää jollekin sähköpostia. Jotkut jäsenet hieman aprikoivat, olisiko ihmiset noin ylipäänsä sellaiseen halukkaita, koska sähköpostia pystyi nykyisellään lähettämään täysin ilmaiseksi. Tämä ajatus kuitenkin kumottiin sillä, että juuri tätä varten valtiovaltaa tarvittiinkin, että voitaisiin tällä tavoin myös samalla kontrolloida ihmisten sähköpostin käyttöä, eikä lähetettäisi turhia sähköposteja. Sitä paitsi roskapostin eli spammin määrähän tulisi ihan varmasti romahtamaan tämän myötä, joka olisi ilman muuta vain erityisen positiivinen asia. Tahot, jotka lähettävät spammia, joutuisivatkin jatkossa aina maksamaan sähköpostimerkistä, ennen kuin voisivat lähettää postiaan, joten kuka siihen enää viitsisi alkaa. On olemassa tahoja, jotka lähettävät päivittäin tuhansia ellei jopa miljoonia spammimaileja. Ajatelkaapa miten paljon rahaa heiltä uppoaisi sähköpostimerkkien maksamiseen jatkossa. Eihän heillä varmastikaan olisi moiseen varaa, joten he lopettaisivat spammaamisen alta aikayksikön. Tässä olisi siis loistava vasta-ase spammauksellekin. Erään kerran SSP:n kokouksessa pohdittiin myös sitä, miten voitaisiin käyttää sähköpostimerkkejä pakettien lähetyksessä. Tämä pohjautui lähinnä erään ei niin hyvin valveutuneen ja ei välttämättä niin lahjakkaan jäsenen kuulemaan uutiseen, jossa puhuttiin pakettidatan lähettämisestä. Oli kestänyt melkoisen kauan ennen kuin tälle kyseiselle jäsenelle oli onnistuneesti saatu selvitettyä, ettei posti… anteeksi… itellapaketteja voitu lähettää sähköisinä, mikä sinänsä noin muuten teoreettisena probleemana oli varsin mielenkiintoinen.
 
Suurin suunnitelunkohde SSP:n illoissa oli kuitenkin se, että miten noita sähköpostimerkkejä sitten oikein voitaisiin kerätä, vaihtaa ja myydä. Jos sähköpostimerkit olivat kopiosuojattuja, pitäisi ne kuitenkin pystyä luovuttamaan muille tarvittaessa. Järjestelmän pitäisi toimia niin, että kopiosuojauksen voi purkaa ja luovuttaa toiselle silloin, kun keräilijöiden kesken halutaan vaihtaa tai myydä merkkejä. Niitä ei saisi tietenkään pystyä kopioimaan, mutta omistajuuden vaihtoa ei saisi estellä. Tämä pitäisi toimia niin, että se joka vastaanottaa postin saa omistusoikeuden merkkiin vastaanottamisen jälkeen. Vastaanottaja saisi koodin, millä omistajuuden voisi siirtää jollekin toiselle. Aiheesta keskusteltaessa, joka esitti ongelmaksi sen, jos vastaanottajia olisi useita saman aikaisesti, mutta ongelma oli ratkaistu sillä, että silloinhan sähköpostimerkkejä pitää ostaa yksi per vastaanottaja. Eihän oikeaakaan postia voi lähettää samanaikaisesti monelle eri ihmiselle yhdellä ja samalla postimerkillä. Sähköpostimerkkien säilyttäminen sitten oli kokonaan toinen asia. Miten niitä voisi säilyttää ja miten niitä voitaisiin esitellä. Tuntui jotenkin niin rahvaanomaiselta, että keräilijät toisivat vain läppärinsä näyttelyyn ja sitä kautta esittäisivät sähköpostimerkkejään. Lopulta yhdistyksen jäsenet tulivat siihen lopputulokseen, että digitaalinen valokuvakehys voisi olla paras ratkaisu. Sen avulla sähköpostimerkkejä voitaisiin esitellä ilman vulgaaria läppäriä. Nykyisin valokuvakehyksissä oli erilaisia toiminnallisuuksia ja kuvatiedostoja pystyisi esittämään siinä kuvasarjana. Tämä toiminnallisuus olisi niin sanotusti omiaan sähköpostimerkkinäyttelyyn. Myynnin ja sähköpostimerkin luovuttamisen suhteen voitaisiin käyttää muistitikkuja. Tässä olisi samalla myös hyvä markkinarako yhdistykselle. Muistitikkuun voitaisiin lisätä esimerkiksi yhdistyksen esittelymateriaali tai jotain vastaavaa.
 
Huijareitahan tällainen luonnollisesti kiinnostaisi, erityisesti väärentäjiä. Johan sitä tavallistenkin postimerkkien kohdalla on ollut vaikka kuinka kauan postimerkkien väärentäjiä. Jos tällainen järjestelmä siis luotaisiin, pitäisi valtiovallan hankkia itselleen koulutettuja tarkastajia, jotka pystyisivät erottamaan aidot sähköpostimerkit väärennöksistä. Heidän tulisi olla tietotekniikan alan ammattilaisia ja niitä tarvittaisiin varmasti paljon. Heidän tulisi ensinnäkin kehittää omat työkalunsa, minkä avulla merkkien aitous voitaisiin varmistaa ja heidän tulisi olla tietoisia niistä menetelmistä, miten merkkejä väärennetään. Sähköpostin kulkua tulisi siis valvoa ja tarkastajien tulisi tehdä sähköpostin kulun yhteydessä useita eri pistotarkistuksia varmistamaan sähköpostimerkkien aitous. Tällähän olisi siis huomattava työllistävä vaikutus niin ikään. Tarkastajien lisäksihän tarvittaisiin isot tietotekniikan alan tiimit. Osalle tehtävänä olisi suunnitella itse sähköpostimerkit, osaa tarvittaisiin valvomaan ja opastamaan loppukäyttäjiä,  osaa tarvittaisiin jo aiemmin mainitsemina tarkastajina ja tietenkin pitäisi olla henkilökuntaa, joka ylläpitää järjestelmää ja huolehti kaikista siihen liittyvistä korjaustöistä ja niin edelleen.
 
SSP:llä oli siis mainioita ideoita, joita heidän oli tarkoitus jonain päivänä päästä ajamaan eduskuntaan. Tarmoa heiltä ei puuttunut eikä ideoita. Rehve olikin erittäin ylpeä yhdistyksestään ja hän usein leikitteli ajatuksella, että jonain päivänä SSP  olisi yhdistys, joka mullisti täysin suomalaisen sähköpostiliikenteen. 

Se suuri rakkaustarina...

13.04.2012 - 21:17 / Kategoriat: Proosaa ja fiktiota
Romeo ja Julia (EI se Shakespearen parivaljakko!) olivat seurustelleet joitain viikkoja. Romeo oli tavannut Julian melko erikoisella tavalla. Hän oli nimittäin nähnyt Julian tämän ollessaan asuntonsa parvekkeella istuttamassa kukkia parvekkeen reunalla oleviin kukkalaatikoihin. Romeo oli rakastunut heti ensisilmäyksellä. Hän oli astellut Julian parvekkeen alle ja alkanut lausumaan ex tempore Julialle omasta päästään siltä seisomaltaan keksimäänsä rakkausrunoa. Tämä Romeon sinänsä liikuttava romanttinen ele ei vain oikein ottanut onnistuakseen, sillä Julia asuin kyseisen kerrostalon kuudennessa kerroksessa, joten Julia ei aluksi kuullut yhtään mitään. Tästä johtuen Julia ei myöskään reagoinut mitenkään Romeon yrityksiin. Tämä oli myös todennäköisesti Romeon kannalta vain hyvä asia, sillä ihan suoraan sanottuna Romeo ei todellakaan ollut mikään Runeberg. Romeon runollinen anti olisi sopinut kaikessa tökeryydessään ehkä enemmänkin jonkin aikuisviihde-elokuvan monologiksi hetkeen juuri ennen kuin ylimeikattu kolmea numeroa liian pienessä hoitajan asussa oleva erityisen vapaamielinen sairaanhoitaja antautuu muitta mutkitta aktiin voimallisesti hengittäen. Koska Julia ei ollut kuullut mitään, Romeo yritti kovemmalla äänellä lausua runoaan, mutta kun sekään ei tuottanut tulosta alkoi Romeo jopa huutaa. Tästä oli seurauksena sitten taas se, että talon muut asukkaat kiinnostuivat Romeon metelöinnistä, mutta ei suinkaan mitenkään positiivissa mielessä, lukuun ottamatta erästä toisen kerroksen yksinäistä vanhaa piikaa, joka osoitti jopa hieman liian innokkaitakin kiinnostuksen merkkejä Romeota kohtaan. Romeo kuitenkin selvisi tuosta tilanteesta ja keksi jäädä alaovelle odottelemaan Juliaansa. Kuuden ja puolen tunnin odottelun jälkeen Julia lopulta astuikin ulko-ovesta ulos viemään roskapussia. Tässä vaiheessa Romeo teki aloitteen Juliaa kohtaan, joka aluksi säikähti Romeon lähestymistä ja humautti Romeota päähän roskapussillaan. Siivottuaan parit banaaninkuoret, kahvinpurut ja terveyssiteet päästään, Romeo oli onnistunut selittämään asiansa ja aiemman yrityksensä lausua runon Julialle. Julia rakastui Romeoonsa saman tien. Niin he alkoivat seurustelemaan ja he nauttivat toistensa seurasta hyvinkin tiiviisti.
 
Romeo ja Julia olivat siis seurustelleet jo useamman viikon ajan ja lopulta he olivat päätyneet siihen lopputulokseen, mitä kumpikin olivat jo pitkään uneksineet ja toivoneet, mutta josta kumpikaan ei ollut uskaltanut sanoa ääneen mitään. Edellisenä iltana he olivat nimittäin elokuvissa käynnin jälkeen menneet Julian kotiin ja siellä he olivat vihdoin antaneet himoillensa periksi. He olivat vihdoin saaneet toisensa kirjaimellisesti. He olivat uineet rakkauden mereen ja olleet yhtä nautinnon aaltojen keinuttaessaan heitä rakkautensa rytmien mukaisesti. He olivat toistensa sylissä yhtenä suurena rakkauden symbolina. Tuo nautinnon herkkä aistikkuus tavoitti heidän sielunsa ja heidän sielunsa sulautuivat tuona lemmen laupeuden yönä yhdeksi maailmaa syleileväksi voimaksi. Tuon hetken ajan maailma oli vain heidän kahden.
 
Aamulla he olivat heränneet hyvin raukeina ja onnellisina. Linnut liversivät sulosointujaan, aurinko lämmitti sopivasti ja heidän oli niin tavattoman hyvä olla. Jonkin aikaa loikoiltuaan sängyllä he kävivät yhdessä suihkussa ja päättivät sen jälkeen nauttia aamiaista. Julia oli laittanut jo keittiön pöydälle aamiaistarvikkeita valmiiksi, kun Romeo tuli kuivattelemasta itseään. Juliaa hymyilytti, koska Romeo oli lainannut Julian kylpytakkia. Se oli luonnollisesti liian pieni Romeolle, mutta se peitti kuitenkin strategiset paikat riittävästi. Romeo ei halunnut olla kelteisillään aamiaispöydässä. Julialla oli päällä yöpaita, jota hän ei ollut tosin käyttänyt koko yönä, vaan hän oli pukenut sen päälleen vasta tultuaan suihkusta. Romeo suukotteli Juliaansa ja sen jälkeen hän vilkaisi aamiaispöytää. Se vaikutti Romeosta erittäin lupaavalta. Aamiaispöydässä oli tarjolla paahtoleipää, sämpylöitä, kinkkusiivuja, juustoa, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, jugurttia, viinirypäleitä, banaania, omenaa, appelsiineja, keitettyjä kananmunia (5 min ja 12 min), paistettua pekonia, kaurapuuroa, mysliä, muroja, maitoa, appelsiini- ja omenatuoremehua, teetä, kahvia sekä vettä. Romeo hämmästeli.
  • Voi Julia… Miten ihmeessä sinä onnistuit loihtimaan tällaisen aamiaispöydän meille? Ethän sinä ole ehtinyt olla keittiössä kuin noin viisi minuuttia?
  • Rakas Romeoni… minulla on omat salaisuuteni… minä osaan paljon kaikenlaista…
  • Näköjään… En voi kuin ihmetellä…
  • No, istuhan alas nauttimaan pöydän antimista… saat sen jälkeen nauttia minusta…
  • Siinä tapauksessa taidan nauttia pika-aamiaisen…
  • Sinä senkin veijari…
 
Romeo kaatoi itselleen ihan ensimmäiseksi kahvia mukiin. Sen jälkeen hän alkoi miettimään, mitä hän oikein haluaisi aamiaisekseen. Hän päätti tehdä sämpylän itselleen ja ottaa hieman salaattia, tomaattia ja kurkkua. Romeo oli tarkka siitä miten ruoka tuli syödä ja missä järjestyksessä. Joku toinen olisi varmaan laittanut vihannekset sämpylän väliin, mutta Romeo ei missään nimessä suostunut tekemään sellaista. Hänen mielestään sämpylän, lihan ja juuston liitto on niin pyhä, että sitä ei saanut sotkea vihanneksilla. Tämä ei tokikaan kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö Romeo olisi tykännyt myös vihanneksista. Kyllä hän vihanneksia söi mielellään, mutta hän söi ne aina erillään sämpylästä (tai mistä tahansa muusta leivästä sitten olikaan kyse). Romeo halkaisi sämpylän, voiteli sen voilla ja asetteli sitten sämpylän päälle ensin kinkkusiivun ja sen päälle juustosiivun.
  • Ai jaa, sinä teet sen noin? Julia ihmetteli.
  • Niin minkä? Mitä tarkoitat?
  • Siis kinkun ja juuston kanssa, että laitat ensin kinkun ja sitten juuston?
  • Niin joo. Heh, no niinhän se pitää tehdäkin…
  • Vai niin… Hih… no siinähän minulla on sitten käännytystyö edessäni…
  • Miten niin?
  • No kun sinä laitat väärässä järjestyksessä kinkun ja juuston, joten minun pitää käännyttää sinut oikeaoppiseksi. Juustohan pitää tietenkin laittaa ensin ja sitten vasta kinkku.
  • No sinähän vitsiniekka olet… Tässä asiassa taidat kultaseni nyt kyllä erehtyä…
  • En tietenkään erehdy… vai väitätkö, että olisin koko elämäni ajan laittanut ne väärinpäin?
  • Noo… ehkäpä oletkin, jos olet siis aina laittanut juuston ensin… Kyllä kai sinulle nyt kotona jo opetettiin että ensin kinkku ja sitten juusto?
  • Kotona minulle opetettiin nimenomaan, että ensin juusto ja sitten kinkku! Väitätkö, että isäni opetti minua väärin?
  • Elähän nyt kiihdy kultaseni… Otahan rauhallisesti…
  • Olet oikeassa, anna anteeksi… Eihän tämä nyt sellainen asia ole, että tästä pitäisi kiihtyä tai suuttua… minä taisin olla hieman hupsu… Saanhan anteeksi?
  • No totta kai kultaseni! Ei tämä niin vaarallinen juttu ole. Ja minkäs sinä sille mahdat jos sinulle on jotain opetettu väärin, lapsenahan sitä sokeasti uskoo vanhempiaan kaikissa asioissa.
  • Mitä? Mitä sinä sanoit?
  • Niin, että eihän tämä tosiaan ole niin iso juttu, että riidellä tarvitsisi. Laitat vain tästä eteenpäin sen kinkun ensin ja sitten juuston…
  • Ei! Sinunhan se pitää tässä laittaa toisin päin, ensin juusto ja sitten kinkku. Sinähän itsekin myönsit ettei tämä ole niin iso asia!
  • Sinähän sen ensin sanoit! Sinunhan se pitäisi siis vaihtaa eikä minun! Vai nytkö se sitten onkin yhtäkkiä niin iso asia?
  • Voi jumalauta! Te miehet olette just niin aina tuollaisia! Väännätte sen asian väkisin naisten syyksi! Sinähän se tässä olet alusta alkaen laittanut kinkun ensin ja juuston sitten, eikö niin?
  • Kyllä! Nimenomaan juuri niin!
  • No sittenhän sinä olet se joka on tässä väärässä, nytpähän sen itse tunnustit!
  • Ei helvetti! Onko se nyt perkele niin vaikeaa laittaa yhtä helvetin kinkkua ensin! Sano nyt, onko se sinulle muka niin vaikea asia ettet sinä sitä pystyisi tekemään?
  • Miksi helvetissä minun se pitäisi tehdä, kun sinä teet asian väärin? Ei kai siitä mitään tulisi jos kaikki muutkin väärin tekijät saisi vaan tehdä asioita jatkuvasti väärin ja oikein tekevien pitäisi alkaa muuttaa tekemisiään vääräksi? Eikös siitä tulisi vain kaaosta ja anarkiaa?
  • Voi jumalauta! Nytkö minä sitten olen jo joku perkeleen anarkisti vai?
  • Siltähän tuo näyttäisi!
  • Sinähän se tässä anarkisti olet, sinähän se väärin teet!
  • Ja nyt riittää, painu ulos asunnostani ja heti! Ja vie se saatanan sämpyläsi mukanasi!
  • Sopii! Lähden mielelläni! Hulluhan minä olisin, jos tänne anarkistin kanssa jäisin.
  • Nyt helvettiin täältä!
 
Romeo haki nopeasti vaatteensa, puki ylleen ja sanaakaan sanomatta poistui Julian asunnosta. Mennessään hän tarkoituksellisesti ja mielenosoituksellisesti veti oven niin voimallisesti kiinni, että se aiheutti pienen ilmanpaineen heiton Julian asunnossa, puhumattakaan äänivalli rikkoutumisesta. Päästyään ulos talon pihalle Romeo tunsi saaneensa päähän jonkin osuman. Hän käänsi katseensa ylöspäin ja näki Julian parvekkeella. Romeo vilkaisi maahan ja näki siinä sämpylän puolikkaan kenkänsä juuressa ja hieman kauempana toisen puolikkaan. Niiden välissä maassa lojui kinkkusiivu ja juustoviipale. Oli mahdotonta sanoa, kumpi niistä oli ollut ensimmäisenä voidellun sämpylän puoliskon päällä. 

Laihduttajan lankeemus...

11.04.2012 - 20:23 / Kategoriat: Proosaa ja fiktiota
Olin ollut jo neljä viikkoa laihdutuskuurilla. Elämä oli yhtä helvettiä. Eipä silti, minulla oli kyllä syytäkin laihduttaa, olihan minulla parikymmentä kiloa ylimääräistä. Minä nyt vain satun olemaan perusluonteeltani nautiskelija, joten en siis pidä liikunnasta, mutta pidän sitäkin enemmän hyvästä ruoasta. Lisäksi olen myös tunnesyöppö. Aina kun asiat ovat jotenkin pielessä, minun pitää lohduttautua syömällä. Toisaalta, jos asiat ovat erinomaisesti, niin sitä pitää juhlistaa syömällä. Ilman muuta minulla oli syömisongelma ja toisaalta halusin päästä siitä eroon, mutta toisaalta taas se syöminen kun on niin tavattoman ihanaa… Vaimoni ei kuitenkaan enää jaksanut katsella painoni nousua, joten minut pakotettiin laihduttamaan. Tai oikeastaan kiristettiin. Vaimoni antoi minulle selkeän ultimaatumin; jos en ala laihduttamaan en myöskään saa pimppaa. Aluksi ajattelin, että sehän nähdään. Jos minä en saa vaimoltani pimppaa, ei vaimokaan saa minulta Elviksen (penikseni siis) yksityisshowta! Viikon jälkeen olin valmis luovuttamaan. Tämä tarkoitti mahdollisimman ankaraa kuuria. Vähintään joka toinen päivä liikuntaa, ei lainkaan välipaloja, ei herkkuja, ei ruoanvalmistusruokaa, ei iltapalaa edeltävää makunystyröiden herätyssnacksejä eikä lounaan ja päivällisen välissä nautittua siltaruokaa. Sain syödä vain aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Totta kai myös annoskokoa pienennettiin reilusti, vihannesten ja hedelmien määrää lisättiin rajusti. Vaimoni teki minulle yksityiskohtaisen ohjelman, minkä mukaan minun piti elää. Elämäni muuttui aika lailla helvetiksi tämän jälkeen. Minun oli koko ajan nälkä ja olin koko ajan pahemmalla tuulella. Vaimoni väitti kuitenkin kestävänsä mitä tahansa ja oli varma, että kunhan pääsen tarpeeksi pitkälle laihduttamisessa ja ennen kaikkea uudessa elämäntyylissäni, minä alkaisin jopa nauttia siitä. Epäilin tätä äärimmäisen vahvasti. Minun piti käydä puntarilla joka ilta ennen nukkumaan menoa ja vaimoni kirjasi lukemat läppärillänsä olevaan excel tiedostoon. Hän oli siihen tehnyt hienon graafisen esityksenkin, mihin piirtyi käyrä minun painoni kehityksestä. Olinhan minä kyllä laihtunut jo kolme kiloa tuon neljän viikon aikana, mistä olin kieltämättä hieman ylpeä. Töissähän minun piti kovasti selitellä äkillisesti muuttuneita ruokailutottumuksiani. Aiemmin kävin lounaalla jossain kebab tai pizza buffetissa. Joskus minulla oli eväänä pari lihapiirakkaa, joiden välissä oli jauhelihapihvi, pekonia ja parit nakit. Nyt minä söin salaatteja ja hedelmiä lounaaksi. Jotkut luulivat töissä tämän perusteella minun vaihtaneen jopa puoluekantaani persuista vihreiksi. Se kuulosti milteipä loukkaukselta. Töissä minun piti tietenkin selittää, että tein muutoksen täysin omasta tahdostani ja että halusin ehdottomasti laihtua. Moni kyllä epäili vaimon olevan asialla, mutta sisuni ei antanut periksi tunnustaa totuutta. Ei sentään nyt kuitenkaan työkavereille.
 
Neljän viikon rääkin jälkeen minua kohtasi onni. Vaimoni nimittäin joutui lähtemään pariksi päiväksi työreissulle. Kun kuulin tästä, mieleeni tulvahti ensimmäisenä ajatuksena iso jauhelihapizza sinihomejuustolla. Kun vaimoni kertoi viipyvänsä kaksi päivää, mieleeni pulpahti tuplajuustojättimegahampurilaisateria isommilla ranskalaisilla. Vaimoni kertoi tekevänsä minulle ruoat noiden kahden päivän ajalle valmiiksi, että minun tarvitsisi vain lämmittää ne. Lupasin kuuliaisesti syödä ne ja vaimoni minua vannottaessa, lupasin auliisti pitää tiukasti kiinni dieetistäni. Oli maanantaipäivä, kun vaimoni kertoi tästä ja hänen matkansa ajoittui keskiviikolle ja torstaille. Hän lähtisi keskiviikkoaamuna jo kello 05:30 lentokentälle, lentäisi aamukoneella Helsinkiin ja palaisi sieltä sitten seuraavana päivänä ja olisi kotona noin kello 19:00. Tämä tarkoittaisi, että minulla olisi noin 26,5 tuntia aikaa vain itselleni! Tiistaina aloin tehdä välittömästi valmisteluja oman salaisen suunnitelman läpiviemiseksi. Valittelin tiistaina huonoa oloa ja vaivihkaa mainitsin, että mahtaisiko flunssa iskeä. Varmuuden vuoksi minä vielä yskin koko iltapäivän aina silloin tällöin. Pomoni ehdotti kello 14:30 maissa, että kuulostin sen verran sairaalta, että ehkä minun kannattaisi mennä kotiini lepäämään. Esitin urheaa työntekijää ja sanoin jaksavani kyllä päivän loppuun. Pomoni varoitteli, ettei flunssan kanssa kannata leikkiä, vaikka se sinänsä on yleinen ja joidenkin mielestä jopa harmiton sairaus. Lupasin pomolleni arvioida tilanteen seuraavana aamuna uudelleen. Pomoni oli tähän tyytyväinen.
 
Keskiviikkoaamuna heräsin vaimoni kanssa samaan aikaan. Puuhailin töihin lähtöä normaaliin tapaan ja odottelin vain sitä, milloin vaimoni lähtisi kotoa. Hänen tilaamansa taksi lopulta tuli ja niin vaimoni lähti lentokentälle. Lähtiessään vaimo vielä kertasi ruoat mitä hän oli tehnyt minulle valmiiksi. Jääkaapissa odotti keskiviikon lounasta varten salaatti ja päivälliseksi vihannessosekeittoa. Torstaille oli tiedossa lounaalle rasvatonta jugurttia, hedelmäsalaatti ja kaksi hapankorppua, päivälliselle kasvisgratiinia. Menin sohvalle ja laitoin dvd-soittimeen Tähtien sota sarjan kolmannen elokuvan. Leffan katsottuani kello oli 07:50. Soitin pomolleni ja valitin flunssan päihittäneen minut ja että minulla oli kuumetta. Pomo kehotti olemaan ainakin torstaihin asti poissa töistä, vaikka kuume laskisikin. Minulla oli tosi hyvä pomo. Nälkä alkoi jo kurnia vatsassani, mutta minun piti vielä tunnin verran odotella, ennen kuin lähimarketin ovet avautuisivat. Katselin jotain tv-ohjelmia, mitä olin tallentanut digiboksille ja lopulta kello oli 09:00 ja niinpä hyppäsin autooni ja ajoin markettiin. Tein nopeasti ostokset ja ajoin takaisin. Laitoin ostokset jääkaappiin, mutta jätin muovikassin keittiön pöydälle. Minulla oli selkeä suunnitelma. Jos minulta jäisi jotain ostoksistani jääkaappiin tai roskikseen, minä jäisin heti kiinni vaimolleni. Minun pitäisi kerätä kaikki roskat ja käyttämättä jäämät ostokseni tuohon muovikassiin, mitä ruoanlaitostani syntyy ja sitten viedä roskapussi roskikseen ennen kuin vaimoni palaa. Samoin minun pitäisi hävittää vaimoni tekemät ruoat, jotta syntyisi illuusio minun syöneen ne. Kaatelin vaimoni ruoat saman tien valmiiksi roskapussiin.
 
Tämän jälkeen aloin tehdä itselleni aamiaista. Paahdoin vaaleaa paahtoleipää kaksi siivua. Väliin laitoin kolme viipaletta pekonia, paistetun kananmunan sekä kaksi palaa valmiiksi grillattuja broilerin filepaloja. Se maistui taivaalliselta. Voi miten olinkaan kaivannut ihanaa rasvan ja lihan makua. Kerrosleipäni oli itse asiassa niin hyvää, että minun oli pakko tehdä niitä vielä kaksi lisää. Oli todella mainio aamiainen. Kello oli tässä vaiheessa noin 10:00. Menin sohvalleni pötköttelemään ja nauttimaan olotilastani. Päätin katsella jälleen jonkun elokuvan. Tällä kertaa valitsin Taru sormusten herrasta –trilogian ensimmäisen osan. Kun kello tuli 11:30 tajusin, että oli lounaan aika. Laitoin elokuvan paussille ja riensin keittiöön tekemään ruokaa itselleni. Laitoin kilon pussillisen ranskalaisia uuniin paistumaan ja palasin elokuvan pariin. Kun nenääni tulvahti ihana paistuneen ranskalaisen tuoksu, menin keittiöön ja nappasin paistinpannun jälleen esille. Heitin rasvan sekaan kuumalle pannulle neljä grillimakkaraa ja kun ne olivat paistuneet riittävästi, otin ne sieltä lautaselleni ja paistelin makkaran kyytipojaksi vielä kuusi viipaletta pekonia ja pari kananmunaa. Näiden päälle lastasin ranskalaisia sen verran kuin siihen mahtui. Lopulta otin herkkuateriani mukaani olohuoneeseen ja nautin ruoastani samalla kun katselin elokuvan loppuun. Syötyäni lautasen tyhjäksi minun oli pakko vielä käydä hakemassa loput ranskalaiset ja syödä nekin. Ateriani oli kerrassaan ihana. Täysin toista maata kuin mitkään vihannessosekeitot. Lounaan jälkeen menin olohuoneeseen sohvalle rentoutumaan ruokalevon merkeissä. Laitoin uuden elokuvan pyörimään, tällä kertaa Taru sormusten herrasta –trilogian kakkososan. Ryyditin ruokalepoani nauttimalla samalla perunalastuista. Ne ne vasta herkullisia olivatkin, olin kuukausi sitten viimeksi syönyt niitä.
 
Heräsin sohvalta noin kello 16:00. Olin nukahtanut kesken elokuvan. Televisio oli vielä päällä, mutta dvd-soitin oli mennyt automaattisesti kiinni. Aioin ottaa lohdutuksekseni parit perunalastut, mutta pussi oli tyhjä. Vilkaisin kelloa ja totesin, että päivällisaika oli käsillä. Marssin uudelleen keittiöön. Vilkaisin jääkaappiin. Olin ostanut paketin jauhelihaa aikomuksenani tehdä makaronilaatikkoa, mutta tulin toisiin ajatuksiini. Yhtäkkiä muistin, mikä ruoka minulle oli tullut ensimmäisenä mieleeni, kun olin kuullut vaimoni reissusta. Niinpä ryntäsin saman tien autoon ja ajoin lähimpään pizzeriaan. Tilasin jauhelihapizzan sinihomejuustolla, tietenkin perhekokoa. Sain jättipizzan vartissa. Myyjä laittoi kaupantekijäistä vielä tikkarit mukaan. Hän kysyi montako lasta meillä oli kotona ja valehtelin, että kaksi. Meillä ei ollut yhtään lasta, mutta minua sen verran hävetti, etten kehdannut sanoa ettei meillä ole lapsia. Silloinhan myyjä olisi tajunnut, että perhepizza tulee kahdelle hengelle. Se olisi ollut jo tosi noloa, puhumattakaan jos mies saisi tietää, että pizza tuleekin pelkästään minulle yksin. Ajoin kotiin pizzan huurustamalla autollani. Kotona laahauduin suoraan sohvalle pizzalaatikon kanssa. Laitoin dvd-soittimeen kolmannen osan Taru sormusten herrasta –trilogiasta ja aloin nauttia pizzasta. Voi miten jumalainen maku siinä olikaan. En ollut kuukauteen saanut pizzaa. Tässä ei kauan kyllä nokka tuhise. Jälkiruoaksi söin puolen litran purkillisen jäätelöä. Sekin oli taivaallista. Kello oli tässä vaiheessa 17:30.
 
Kun kolmas osa trilogiasta oli loppunut, katselin vielä hetken tallentamiani televisio-ohjelmia. Huomasin kellon tulleen jo 19:00, joten tiesin että oli iltapalan aika. Minulla oli vielä jäljellä niitä valmiiksi grillattuja broilerin filepaloja, joten tein niistä itselleni parit …tai siis kolmet… sämpylät. Halkaisin sämpylän, väliin vähän voita ja majoneesia, broilerin fileepalat, cheddar-juustoa ja pippurikinkun siivuja. Sen jälkeen vain syömään. Oli todella ihanan maukas iltapala. Harvoin olen yhtä hyvää iltapalaa syönytkään, jos ihan totta puhutaan. Sinnittelin sohvalla elokuvien ja ohjelmien ääressä klo 22:00 asti pähkinäsekoituksen voimalla. Lopulta oli pakko todeta, etteivät luomet meinaa pysyä enää auki. Minun oli pakko mennä nukkumaan. Kuitenkin, kun pääsin sänkyyn, minun oli jostain syystä vaikeahko saada unen päästä kiinni. Vointini ei ollut kovin hyvä ja pelkäsinkin, että minulle olisi ihan oikeasti iskemässä flunssa.
 
Seuraavana päivänä minä suunnittelin vielä hieman tarkemmin ruokailuni, koska vaimoni oli palaamassa jo kello 18 maissa kotiin. Aloitin päiväni luonnollisesti aamiaisella, mikä tällä kertaa sisälsi pyttipannua ja paistettua kananmunaa. Tämä aamiainen oli todella herkullinen. Minun piti ottaa sitä vielä vähän lisääkin. Lounaaksi kävin hakemassa marketista grillikylkeä noin 700 grammaa. Söin kaiken hyvällä ruokahalulla. Ja jälkkäriksi pari suklaavanukas, nam nam. Sitten oli päivälliseksi kilo ranskalaisia, 400 g kebablihaa, 5 bratwurstia ja totta kai kahdeksan suikaletta pekonia. Samalla tämän herkän luonteeni toiveiden täyttämisen aikana tulin katsoneeksi kaikki Indiana Jones elokuvat. Tämän jälkeen kello olikin jo melkein 18:00 ja minulla oli kiire. Minun piti äärimmäisen nopeasti tiskata kaikki astiat mitä olin liannut noiden kahden ihanan päivän aikana. Minulla ei onneksi ollut paljonkaan tiskattavaa, sillä olin käyttänyt joka aterialla samaa lautasta ja juomalasia. Toki olin vähän huuhdellut niitä aterioiden välillä. Kun olin nuo parit astiat tiskannut, kuivasin ne ja asettelin kaappeihin omille paikoilleen. Tämän jälkeen varmistin, että kaikki kaupasta ostamani roskat ja syömättä jääneet ruoat (niitä ei ollut paljon) mitä olin ostanut parin päivän aikana, olivat varmasti yhdessä ja samassa muovipussissa. Tämän jälkeen vein roskapussin taloyhtiön roskakatokseen. Seuraavaksi tarkistin nopeasti ettei asuntoon ollut missään nimessä jäänyt mitään todistusaineistoa minnekään. Huokaisin helpotuksesta, kun näin yhden ranskanperunan vierähtäneen sohvan alle. Onneksi löysin sen ennen kuin vaimoni palaisi kotiin. Poimin ranskalaisen, nyppäsin siitä siihen tarttuneen pölykoiran irti ja söin sen. Eihän sitä sovi hyvää ranskanperunaa heittää menemään. Kun olin varmistunut ettei asunnossamme ollut mitään todistusaineistoa, pesin huolellisesti hampaat ja kurlasin kolmeen kertaan suuvedellä (raakana, en laimentanut), ettei henkeni haisisi kaikelle niille herkuille minkä avulla olin päässyt seitsemänteen taivaaseen. Varmistaakseni tilanteen, minulla oli vielä aski Sisu-pastilleja, joita nappasin muutaman välittömästi suuhuni.
 
Lopulta kello tuli 19 ja vaimoni tuli kotiin. Pakollisten halausten ja suukotusten jälkeen vaimoni riisui ulkovaatteensa ja astui olohuoneeseemme.
  • Oletko sinä ryypännyt? hän kysyi ihan ensimmäiseksi.
  • En! Miten niin?
  • No yleensä kun olet ottanut viskiä, sinä napsit sisuja ettei hengitys haisisi…
  • Jaa, niin ne sisut. Ei, en minä ole juonut mitään. Muuten vain ostin sisuja firman ruokalasta.
  • Oletko sinä pitänyt kiinni dieetistäsi?
  • Tottahan toki. Söin kaikki laittamasi ruoat, oli kyllä herkullista!
  • Ja et mitään muuta?
  • En, miten niin? Miksi sinä nyt minua yhtäkkiä epäilet? Eikö minuun muka voi enää luottaa? Miten sinä kuvittelet, että minä jaksan edes yrittää, jos sinä et yhtään luota minuun?
  • No kieltämättä hieman alkaa epäilys herätä, kun tulee kotiin ja kämpässä haisee ihan järkyttävä pekonin lemu?
Niinpä tietenkin! En ollut lainkaan tajunnut tuota lemua… Olin siihen niin tottunut, tuohon suloiseen, ihanaan, lupauksen makunautinnosta herättävään tuoksuun… Minä idiootti… 
Vanhemmat merkinnät »
MAINOS